1px
Tänään on Friday, 29:s Marchta 2024.
jaritasanen
1px



Sivulatauksia:
2920641
Rauhantervehdys

Tästä löydät uutiskirjeen tulostettavana PDF- versiona

Rauhantervehdys! Hartola 21.1.2010


Vuosi 2009 on takana ja olemme jo hyvässä alussa vuotta 2010. Viime vuosi kului osaltani kotimaan työn lisäksi siten, että olin kahteen otteeseen ryhmän kanssa evankelioimassa Israelin arabikylissä. Toki evankelioimme siellä myös juutalaisia. Keväällä kiersin pitkän kierroksen Yhdysvalloissa ja osin Kanadan puolella. Olin muutaman kerran opettamassa ns. raamattuleireillä Suomeen Venäjältä noin viikoksi kerrallaan tuotuja juutalaisryhmiä. Kuninkaan Lähetyksen puitteissa olemme tukeneet Israelissa sekä juutalaisten, että arabien keskuudessa tehtävää työtä. Arabikyliin suunnattujen ryhmien lisäksi olemme tukeneet useita eri uskovia, jotka ovat olleet Israelissa tekemässä evankeliointityötä juutalaisten parissa eripituisia jaksoja viime vuoden aikana. Olemme auttaneet ryhmiä, jotka ovat käyneet Venäjällä ja Balttiassa. Jonkin verran olemme auttaneet yhden pariskunnan työtä myös Intiassa. Kotimaassa olemme auttaneet evankelistoja ja suorittaneet ruoanjakelua vähävaraisille sekä tukeneet lähinnä yksinhuoltajia taloudellisesti

Parhaillaan on veli Vietnamissa evankelioimassa ja kartoittamassa mahdollisuuksia saada sinne käyntiin työtä. Sain järjestettyä hänelle lähtiessä mukaan vietnaminkielisiä traktaatteja. Nyt hän on saanut evankelioitua ihmisiä siellä jonkin verran, joten on syntynyt tarve vietnaminkielisistä Uusista Testamenteista. Yritän parhaillaan saada hankituksi niitä hänen työhönsä.

Jatkamme työtä tänä vuonna entiseen tapaan. Oman työni painopiste on pikkuhiljaa siirtynyt enemmän ja enemmän lähetystyön suuntaan. Jatkan kuitenkin edelleen kotimaassa kiertämistä sen mukaan mitä aikaa lähetystehtäviltä jää. Haluan toki antaa oman panokseni myös paikallisen seurakunnan toiminnan eteenpäin viemisessä. Koen edelleen ensisijaiseksi tehtäväkseni auttaa uskovia löytämään kutsunsa. Haluan myös olla auttamassa niitä uskovia eteenpäin, jotka ovat jo lähteneet kutsunsa kanssa liikkeelle. Erityisesti haluan olla auttamassa ja tukemassa niitä, jotka ovat aloittamassa lähetystyön tekemistä ulkomailla.


OPETUSTA KÄRSIMYKSESTÄ


Monen kutsutun kohdalla on viime vuoden aikana(tai jo vähän aikaisemmin) elämä ajautunut siihen jamaan, että koko hengellinen työ on pysähtynyt kokonaan tai ainakin suurelta osaltaan. Yleisesti ajateltuna olen tullut siihen lopputulokseen, että ne uskovat, jotka ovat ottaneet kutsunsa vakavasti ja täydestä todesta, ovat joutuneet usein kriisiin elämässään. Pysähdys voi johtua siitä, että on joutunut henkivaltojen hyökkäyksen kohteeksi. Toisaalta syy voi olla myös siinä, että Jumala on riisumassa vielä lisää pois jotain sellaista uskovan elämästä, joka on rajoittamassa kutsun toteuttamista. Toki pysähdys on voinut tulla jonkun kohdalla myös synnin seurauksena tai jonkin väärän elämän valinnan vuoksi. Joku uskova voi olla kriisissä myös siksi, että hänen kutsunsa ja elämänsä on väärin ymmärretty veljien ja sisarten taholta. He ovat samankaltaisessa tilanteessa hengellisesti kuin Joosef, jonka veljet heittivät kaivoon ja myivät midianilaisille kauppiaille, jotka veivät hänet Egyptiin ja valehtelivat isä Jaakobille, että sinun poikasi on kuollut. 1Moos.37: Tai he ovat samassa tilanteessa kuin Daavid, jota Saul oli työntämässä pois perintöosastaan.1Sam.26:19

On syyt sitten mitkä tahansa, olen halunnut olla tällaisessa kriisissä olevien uskovien rinnalla etsimässä yhdessä heidän kanssaan vastausta Jumalalta, että miten tästä eteenpäin. Näissä tilanteissa odottavan aika on pitkä, mutta Jumala, joka on kutsunut, on uskollinen. Osan kohdalla tämä taistelu päättyy kaikista rukouksista ja tuesta huolimatta kuolemaan. Ja Jumalan eteen jää nippu avoimia kysymyksiä, miksi näin kävi? Vaikka tällaisen uskovan kutsu jääkin ikään kuin kesken, on meidän syytä muistaa se, että kuolema on kuitenkin voitto uskovalle. Tällaisen taistelun päätyttyä kuolemaan on tärkeää, että kaikki taistelussa mukana olleet "nollaavat mittarinsa", eikä aleta etsiä missään muodossa enää syytä tai syyllisiä tapahtuneeseen. Vaan koko asia on jätettävä Jumalan käsiin ja pyrittävä Sanan mukaisesti vahvistamaan jäljelle jääneitä jatkamaan elämäänsä eteenpäin Kristuksen kanssa.

Uskon, että osassa taisteluita ei saavuteta täyttä voittoa sen vuoksi, että seurakunnalla ei ole käytössä kaikkia niitä lahjoja, mitkä Jumala seurakunnalleen uskoi helluntaipäivänä. Tai niin päin, että ne lahjat ovat, mutta niiden voitelun taso ei ole riittävä kaikkein vaikeimpien tapausten taistelemiseksi voittoon asti. Olen usein ajatellut tilannetta Apostolien teoista, kun Tabita kuoli ja opetuslapset lähtivät hakemaan Pietaria, joka sitten herätti hänet kuolleista. Jos Pietari ei olisi ollut lähellä, niin on itsestään selvää, että edessä olisivat olleet Tabitan hautajaiset. Apt.9:36 - 43 Mutta Joppessa oli naisopetuslapsi, nimeltä Tabita, mikä kreikaksi käännettynä on: Dorkas; hän teki paljon hyviä töitä ja antoi runsaasti almuja. Ja tapahtui niinä päivinä, että hän sairastui ja kuoli; ja he pesivät hänet ja panivat yläsaliin. Ja koska Lydda oli lähellä Joppea, niin opetuslapset, kun kuulivat Pietarin olevan siellä, lähetti kaksi miestä hänen luoksensa pyytämään: "Tule viipymättä meidän tykömme". Niin Pietari nousi ja meni heidän kanssansa. Ja hänen sinne saavuttuaan he veivät hänet yläsaliin, ja kaikki lesket tulivat hänen luoksensa itkien ja näytellen hänelle ihokkaita ja vaippoja, joita Dorkas oli tehnyt, ollessaan heidän kanssansa. Mutta Pietari toimitti kaikki ulos ja laskeutui polvilleen ja rukoili; ja hän kääntyi ruumiin puoleen ja sanoi: "Tabita, nouse ylös!" Niin tämä avasi silmänsä, ja nähdessään Pietarin hän nousi istumaan. Ja Pietari ojensi hänelle kätensä ja nosti hänet seisomaan ja kutsui sisään pyhät ja lesket ja asetti hänet elävänä heidän eteensä. Ja se tuli tiedoksi koko Joppessa, ja monet uskoivat Herraan. Ja Pietari viipyi Joppessa jonkun aikaa erään nahkuri Simonin luona.

Toki on ymmärrettävä asia niin, että kaikki ei ollut yksin Pietarin varassa, vaan opetuslasten aktivoitunut usko(varmasti myös rukous)lähteä hakemaan Pietari paikalle ja Pietari yhdessä saivat ihmeen aikaan. Ja tietenkin kaikki sen ylemmän nimittäjän alaisuudessa, että Hän(Kristus) vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä. Ja näin Jumalalle tuli kaikki kunnia tapahtuneesta.

Efesolaiskirjeessä puhutaan siitä kuinka Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta tulee taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon. Ef.3:10 että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon. Eli tarvitaan seurakuntaa kokonaisuutena välittämään Jumalan viisaus julki, niin enkeleille kuin pimeyden valloille.

Kun Pietari joutui vankilaan ja kahleisiin, niin koko seurakunta rukoili hänen puolestaan, ja niin Jumala sitten lähetti enkelinsä vapauttamaan hänet kahleista ja tuomaan ulos vankilasta Apt.12:1 - 17. Joten näen asian niin, että nämä kaikkein vaikeimmat tapaukset, missä monet uskovat kamppailevat, voisivat ratketa nopeammin voittoon, jos seurakunnan keskellä olisi rukouksessa enemmän, niin kuin Raamattu sanoo: yksi sydän ja yksi sielu Apt.4:32. Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu.

Myös seurakunnan vanhimmilla, jotka sairas kutsuu tykönsä rukoilemaan hänen edestään ja voitelemaan öljyllä, tulee olla yksi sydän ja yksi sielu ja usko siihen, että Herra tekee ihmeen ja niin sairas saa nousta jälleen. Jaak.5:14 - 15 Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.

Nyt monen kärsivän uskovan kohdalla tilanne on sellainen, että muutama uskova käy rukoilemassa uskon rukouksen hänen puolestaan. Sitten kun ei lähikuukausinakaan tule näihin rukouksiin halutun kaltaista vastausta, niin päädytään tuon kärsivän syyllistämiseen ja lopulta hylkäämiseen. Jotenkin kaipaan tässä ajassa uskovilta enemmän sellaista Jeesuksen osoittamaa välittävää ja säälivää rakkautta kärsiviä Kristuksen ruumiin jäseniä kohtaan jo sen sanankohdan perusteella, kun yksi jäsen kärsii niin kaikki kärsivät hänen kanssaan 1Kor.12:26 Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa. Toki Jumalan tahto on myös, että me jaamme Kristuksen rakkautta samalla tavalla uskosta osattomien kärsivien ihmisten elämään, mutta tämän opetusosion ensisijainen aihe on meidän suhtautumisemme kärsiviin sisariimme ja veljiimme. Päätän tämän osion kirjeestäni rakkaudelliseen vetoomukseen uskoville seistä pitkäjänteisesti niiden uskovien rinnalla, jotka kärsivät kuka mistäkin syystä.


AHKEROITSE: JEESUS TULEE PIAN!


Olen niiden vuosien saatossa, joina olen kiertänyt Sanaa julistamassa ja jonkin verran kirjoittanutkin opetuksia, yrittänyt saada uskovat tiedostamaan ajan vähyyden.

Asia laskeutui taas sydämelleni voimakkaasti uudelleen viime vuoden marraskuussa, ja saarnasin aiheesta täällä Hartolassa "puolen vuosisadan juhlassani".

Aloin kokea voimakkaasti, että monen uskovan huulilla on sanat (huuto): "Tule, Herra Jeesus!" Mutta osalla uskovista tuo huuto on vain huulilla eikä nousekaan täydellä saundilla sydämen pohjasta. Aloin kokea jotain sellaista, että hengellisesti tuolla huudolla ei ole arvoa, ellei se nouse sydämen pohjasta. Toisaalta aloin kokea myös sitä, että kysymyksessä eivät ole vain sanat, vaan, että uskovan koko olemuksen tulisi teoillaan ja jopa pelkällä olemassaolollaan, julistaa Jeesuksen tulemusta. Ymmärsin myös sen, että tuota huutoa ei ole meissä itsessämme, vaan se on meissä siinä uudessa luomuksessa. Eli käytännössä se tarkoittaa sitä, että uskovan sisin on avautunut Jumalan Pyhälle hengelle siten, että Pyhä Henki uskovassa pääsee tuomaan tuon huudon julki.

Myös se, mitä me teemme, julistaa Jeesuksen tulemusta. Mutta vain ne teot, joiden alku on Jumalassa. Eli ne teot, joihin olemme saaneet innoituksen Häneltä.

2Kor.8:21 sanoo seuraavaa: "Sillä me ahkeroitsemme sitä, mikä on hyvää ei ainoastaan Herran, vaan myös ihmisten edessä." Ahkeruus on hyvä ominaisuus, kunhan pidämme huolen siitä, että ahkeroitsemme oikeiden asioiden parissa oikeaan aikaan. Eli etsimme Hänen johdatustaan siinä, mitä kulloinkin pitäisi tehdä. Ahkeroiminen hyvissä töissä edellyttää oikeaa sydämen asennetta. Se on elämäntapa, jossa uskova elää Jeesukselle ja tekee työtä Hänelle. Niin kuin Sana sanoo, sillä Hänessä me elämme ja liikumme ja olemme Apt.17:28. Aito ahkeruus sisältää myös innokkuuden toteuttaa Jumalan tahtoa maan päällä. Mutta sanan mukaisesti into tarvitsee liittolaisekseen myös taidon Snl.19:2 Ilman taitoa ei ole intokaan hyväksi, ja kiirehtivän jalka astuu harhaan.

Meidän uskovien tehtävänä on myös odottaa ja jouduttaa Jumalan (Herran) päivän tulemista. 2 Piet 3: 9-14 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niin kuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. Mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. Sen tähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä.

Tärkeitä asioita odottamisessa ja jouduttamisessa ovat sielujen voittaminen ja uskoon tulleiden opettaminen pitämään kaikki, mitä Herra Jeesus on käskenyt pitää Matt.28:20,

ja ne asiat, jotka sisältyvät seuraavaan Jaakobin kirjeen jakeeseen: Jaak.1:27 Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.

Sydäntäni kosketti kortti, jonka sain iäkkäältä sisarelta viime vuoden loppupuolella. Se oli hänen vastauksensa kirjeeseen, jonka olin vähän aikaisemmin lähettänyt Kuninkaan Lähetyksen kannattajajäsenille. Kortissa hän kirjoittaa: "Oli mielenkiintoista kuulla, miten Herra on ohjannut työtänne. Olen omalta osaltani laajentanut lähettien määrää, mutta nyt on tullut ehkä loppu täällä maan päällä. Aortta on huonossa kunnossa ja ikäni on 85,5 vuotta. Minua ei pystytä leikkaamaan. Odotan Herran luo pääsyä, ellei Hän tee ihmettä. Lämpimin terveisin E.."

Teksti kortissa jotenkin huokui sisimpääni Kristuksen rakkautta ja kertoi oikeasta sydämen asenteesta; Odotan jo Herran luo pääsemistä, mutta jos Hän tekee ihmeen, olen edelleen valmis palvelemaan Häntä täällä maan päällä evankeliumin eteenpäin viemisessä ja esirukouksessa.

Päätän tämän osion voimakkaaseen vetoomukseen veljilleni ja sisarilleni Kristuksessa: Tutki sisintäsi, nouseeko sieltä aito Pyhän Hengen vaikuttama huuto: "Tule, Herra Jeesus!"



AIKAMME NEHUSTAN


Elämme ajassa, jossa uskovat palvovat Pyhää Henkeä, rukoilevat Pyhää Henkeä, toivottavat Pyhän Hengen tervetulleeksi kokoukseen, laulavat Pyhää Henkeä tulemaan kokoukseen.

Miksi näin tehdään? Yhtenä syynä on se, että näille uskoville on asiat opetettu väärin. Toisekseen ilmiö on laajempi heijaste seurakunnan keskellä vallitsevasta lihallisuudesta.

Ilmiö tuli tutuksi jo samoihin aikoihin, kun Hengenvuodatus Azusa kadulla Los Angelesissa oli alkanut v 1907. Veli Frank Bartleman kirjoitti varoittavan traktaatin, jossa hän varoitti uskovia helluntaista ilman Kristusta, jos Jeesuksen sijasta aletaan korottaa Pyhää Henkeä. Hän kirjoitti mm. "Oppimme ja kokemuksemme ovat merkityksettömiä ilman Kristusta. Monet haluavat tavoitella voimaa pystyäkseen tekemään ihmeitä ja vetääkseen ihmisten huomion ja ihailun itseensä. He vievät näin kunnian Kristukselta ja tekevät lihan tekoja. Näytämme ennen kaikkea tarvitsevan nöyriä Kristuksen seuraajia. Uskonnollinen intoilu ottaa tulta helposti. Ihmismieli vallitsee näyttävää uskonnollista henkeä. Mutta meidän tulee pysyä aiheessa - Kristuksessa. Pyhä Henki ei koskaan käännä huomiotamme itseensä, pois Kristuksesta. Jeesuksen tulee olla kaiken keskipiste. Kaikki, mikä korottaa Pyhän Hengen tai hengelliset lahjat Kristuksen yläpuolelle, päättyy sekaannukseen. Kaikki mikä saa meidät rakastamaan ja korottamaan Jeesusta on oikein ja turvallista."

Itse käytän tästä vinosta ilmiöstä määritelmää, että se rikkoo uuden liiton temppelijärjestyksen. Rikkomus tapahtuu sen vuoksi, koska Pyhä Henki meissä rukoilee, todistaa, julistaa, laulaa ja vaikuttaa mitä moninaisimpia tekoja. Meidän ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli ja laajemmin koko uuden liiton seurakunta kokonaisuutena on temppeli. Niin ei Hän mitenkään voi olla samaan aikaan rukousten tai laulujen kohde, koska Hän on niiden vaikuttaja(ottaen Kristuksen omasta). Asian voi ymmärtää myös siitä näkökulmasta, että Pyhä Henki on täällä maan päällä ja Jeesus istuu Isänsä kanssa Hänen valtaistuimellaan Jumalan oikealla puolella. Niin tietenkin rukousten, palvonnan, ylistyksen jne. kohde on ylhäällä esiripun sisäpuolella. Hebr.8:1-2 ...sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin oikealla puolella taivaissa, tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä...Matt.6:6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi...Room.8:26 Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niin kuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.

Tämäkin Raamatun kohta osoittaa, että Pyhä Henki meissä rukoilee Isää, eikä itse milloinkaan ole rukouksen kohde, ei myöskään ylistyksen tai palvonnan kohde.

Uuden liiton seurakunnassa kaiken tulee tapahtua Jeesuksen nimessä. Kol.3:17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.

Miksi sitten valitsin otsikoksi "aikamme nehustan". Niin katson, että vallitseva tilanne on rinnakkainen, verrattuna Vanhan Liiton aikaan, kun israelilaiset joutuivat vitsaukseen syntiensä tähden erämaavaelluksen aikana ja myrkkykäärmeet alkoivat purra heitä kuoliaiksi. Niin siihen tilanteeseen Jumala käski Mooseksen valmistaa vaskikäärme ja asettaa se tangon päähän, ja jokainen purtu, joka katsoi vaskikäärmeeseen, jäi eloon. Ja näin vitsaus taukosi. 4Moos.21:5-9 Vaskikäärme on esikuva ristillä riippuvasta Jeesuksesta(koko sovitustyöstä), jonka päälle Jumala laittoi meidän syntimme ja sairautemme. Mutta kun mentiin aikaa eteenpäin, niin pikku hiljaa vaskikäärmeestä tuli israelilaisille epäjumala(nehustan), jota he alkoivat palvoa. Ja kun tultiin Hiskian päiviin, niin hän ymmärsi muuttuneen tilanteen ja määräsi vaskikäärmeen tuhottavaksi. 2Kun.18:4

Jumala on antanut Uuden Liiton seurakunnalle ohjeet Sanassaan, miten Häntä palvellaan ja palvotaan. Ja nyt nämä ohjeet ovat vaihtuneet omatekoiseksi Jumalan palvelukseksi. Seuraus siitä on se, että Jeesus, joka on Uuden Liiton seurakunnan pää, ei enää olekaan kaiken keskipiste, niin kuin Sanan mukaan tulisi olla. Kol.1:18-19Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi. Lue jakeet 9-20 kokonaan. Joh.16:13 - 15 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sen tähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.

Painotukset ovat muuttuneet siten, että Jeesus on vain jonkin verran huomion kohteena, Pyhä Henki keskeisemmässä asemassa, sitten Hengen lahjat ja palvelutehtävät ylikorostetusti esillä. Myös voimaa, ihmeitä ja merkkejä pidetään nyt tärkeämpänä kuin Jeesusta. Seurauksena on evankelioinnin voimattomuus. Synti ei paljastu seurakunnan keskellä. Meediot, spiritistit, noidat ym. voivat olla seurakunnassa sisällä, eikä vallitseva Jumalan palveluskäytäntö saa johdettua heitä parannukseen, eikä kykene edes paljastamaan heitä. Jos seurakunta laajemmin pääsee takaisin Kristus-keskeisyyteen, niin silloin se pysyy puhtaana ja tekee ja painottaa oikeita asioita. Silloin toteutuu myös se Sana, että syntiset eivät kestä vanhurskasten seurakunnassa. Ps.1:5 Eli joko he tekevät parannuksen tai lähtevät sieltä pois. Aikamme seurakunta on monessa kohden pois Sanasta edellä opetetusta ilmiöstä johtuen(toki monesta muustakin syystä). Pitäkäämme mielessä, että Jeesus-keskeisyys seurakunnassa(myös yksilöuskovan elämässä) merkitsee automaattisesti sitä, että silloin Jumalan Sanalla on se auktoriteetti, mikä sillä tulee olla elämässämme. Kun Jeesus tuli tänne maan päälle, niin Raamattu opettaa: Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh.1:14

Tie ulos vallitsevasta tilanteesta on alkaa katsella uudelleen tuota mainittua kirkkautta. Jos havaitset olevasi osallinen ylläopetettuun vinosuuntaukseen, jossa Pyhä Henki on rukoustesi ja palvontasi kohde tai lahjat ja palvelutehtävät tai ne kaikki yhdessä, niin tunnusta se syntinä ja pyydä armoa Jumalalta, että pääset Jeesus-keskeiseen elämään sisälle. Sanoudu irti nehustaneista(epäjumalista) ja niiden aiheuttamasta sekavuudesta elämässäsi. Tulkoon vaskikäärme murskatuksi niin kuin Hiskian päivinä!

LOPPUSANAT

Kiitän kaikkia, jotka ovat muistaneet minua ja perhettäni rukouksin ja tukeneet eri tavoin työtämme. Näin laajassa jakelussa olevaa uutiskirjettä en voi lähettää kuin kerran vuodessa. Jos haluat enemmän tietoa lähetystyöstämme tai haluat tukea sitä, niin liity kannattajajäseneksi Kuninkaan Lähetys ry: een. Kannattajajäsenille lähetämme infoa noin kolmen kuukauden välein.

Siunausta Jari ja perhe

Jari Tasanen, Raja-ahontie 48, 19600 HartolaGSM 044 - 7168675 E-mail: jari(AT)tasanen.com www.jaritasanen.com

OHJEITA KUNINKAAN LÄHETYS r.y:n KANNATTAJAJÄSENEKSI LIITTYVÄLLE

Emme voi kerätä rahaa suoraan kohteisiin, vaan voimassa olevan rahankeräyslain mukaisesti voimme vedota vain niihin, jotka ovat ensin liittyneet kannattajajäseniksi yhdistykseemme. Kannattajajäsenellä ei ole juridista vastuuta yhdistyksen toiminnasta, mutta kuitenkin puhe- ja läsnäolo oikeus yhdistyksen yleisissä kokouksissa. Kannattajajäseneksi voit liittyä täyttämällä alla olevan pankkisiirron ja maksamalla minimissään 10 euroa siirrossa olevalle tilille. Jokainen liittyjä saa valita jäsenmaksulleen vapaaehtoisesti ylärajan. Summa, jonka valitset, ei velvoita sinua maksamaan sitä yhtä suurena seuraavina vuosina, vaan voit silloin taas valita minimistä ylöspäin vapaasti. Täytä pankkisiirtoon(oikealle) ohjeen mukaisesti nimesi ja osoitteesi, jos se ei onnistu, niin maksa kannattajajäsenmaksu yhdistyksen tilille ja lähetä meille nimesi ja osoitteesi erikseen postitse tai sähköpostilla ja ilmoita siinä yhteydessä päivämäärä milloin olet maksun maksanut. Osoitetiedot ovat välttämättömät, jotta voimme olla sinuun yhteydessä, sekä pitää yhdistyslain vaatimaa jäsenluetteloa. Olemme luoneet eri kohteille omat pankkiviitteet, jotka toimitamme kannattajajäseniksi liittyneille. Lisätietoja saat soittamalla numeroon 044-7168675









jaritasanen