1px
Tänään on Friday, 18:s Augustta 2017.
jaritasanen
1px



Sivulatauksia:
1971399
Rauhantervehdys

Tästä löydät uutiskirjeen tulostettavana PDF- versiona

Hartola 12.01.2009

Rauhantervehdys!


On jo kulunut vuosi, kun olen kirjoittanut viimeksi tämän laajemman uutiskirjeen. Toki olen tässä välissä tehnyt yhden kirjeen nettijakeluun ja kolme varsinaista kirjettä Kuninkaan Lähetys r.y:n kannattajajäsenille. En voi välttää sitä, että joillekin osa tämän kirjeen asioista on jo entuudestaan tiedossa.

Omassa työssäni tämä vuosi on kotimaan työn lisäksi kulunut siten, että olen ollut kaksi kertaa Israelissa, helmikuussa ja maaliskuussa. Näiden molempien matkojen ensisijainen tarkoitus oli Israelissa olevien arabikylien evankelioiminen. Toki arabien lisäksi sain evankelioida myös juutalaisia sekä lentomatkojen aikana myös suomalaisia.

Sain mukaani näihin evankeliointimatkoihin arabikyliin Tiberiaassa käymässä olevia uskovia. Keväällä sain ryhmään mukaan hepreaa ja venäjää puhuvat uskonsisaret. Lähes kaikki Israelin arabit osaavat hepreaa, joten sisar tulkkasi monet keskustelut suomen kielestä arabiaksi. Nasaretissa venäjää puhuva sisar keskittyi ensisijaisesti evankelioimaan siellä olevia Venäjältä tulleita siirtolaisia, kun taas me muut keskityimme lähinnä arabeihin.

Syksyllä en saanut ryhmään paikallista tulkkia. Sen mitä keskusteluja tapahtui, ne käytiin englannin kielellä. Siinä oli se positiivinen puoli, että englantia osaamattomat eivät voineet meiltä kysyä mitään traktaateista ja Uusista Testamenteista, joita jaoimme heille. Niinpä he alkoivat innolla lukea saamaansa arabiankielistä materiaalia.

Eräässä Tiberian lähellä olevassa kylässä nuori arabimies kutsui minut ja Kari-veljen kotiinsa kahville. Pöytään tuotiin myös leipää, jota kastettiin oliiviöljyyn ja päälle ripoteltiin myös vähän suolaa paikallisen tavan mukaan. Mies osasi vain vähän englantia. Hän halusi kuitenkin tietää tarkemmin, miksi olemme kylään tulleet. Aina kun keskustelussa tuli vaikeita englannin sanoja, hän soitti sisarelleen, joka puhui hyvää englantia, ja laittoi kaiuttimen puhelimestaan päälle. Kun keskustelua oli käyty jonkun aikaa, kysyi hänen sisarensa yllättäen, että oletteko te lähetyssaarnaajia. Myönsimme olevamme. Lopulta kysyin mieheltä, että missä sinun sisaresi on. Hän sanoi, että sisar on Haifassa opiskelemassa psykologiaa. Joten sen keskustelun tulkkaus kiersi Haifan kautta siinä pöydässä. Olen aina uskonut, että evankeliointi ei kaadu kieliongelmiin, vaan Jumala on voimallinen ne aina ratkaisemaan, niin nytkin tapahtui. Olen monta kertaa opettanut siitä, että Jumala ratkaisi kieliongelmat jo helluntaina, Hengen vuodatuksen yhteydessä, kun kaikki muukalaiset, jotka olivat kokoontuneet Jerusalemiin, kuulivat puhuttavan Jumalan suuria tekoja heidän omalla äidinkielellään. Israelin arabien myönteisyys evankeliumia kohtaan on yllättänyt minut ja työtoverini. Monet suomalaiset uskovat eivät edes tiedä sitä, että Israelin varsinaisten rajojen sisällä on kymmeniä arabikyliä. myös Nasaretin kaupunki ja Kaana, joissa arabiväestö on enemmistönä. Toinen harhaluulo on se, että kaikki arabit ovat muslimeja. Esim. Kaanassa asuu noin 3000 arabia, jotka eivät ole muslimeja. Tuohon kolmeen tuhanteen kuluu mm. kreikkalaisortodokseja, fransiskaaneja ja protestantteja. Mutta evankelioinnin kannalta ei sillä ole merkitystä ovatko he muslimeja vai eivät, sillä lähetyskäsky kehottaa meitä saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille.

Samoihin aikoihin lokakuussa, kun kiertelimme arabikyliä evankelioimassa, oli Jerusalemissa suuri kansainvälinen rukoustapahtuma, jossa oli tullut voimakkaasti esille Hengen sanoma, että nyt on Israelin arabien evankelioinnin aika. Herra laski tämän asian minun sydämelleni jo muutama vuosi sitten.

Elokuussa olin ryhmän mukana Liettuassa evankeliointimatkalla. Varsinaisena kohteena olivat juutalaiskodit, joiden osoitteet paikallinen messiaaninen seurakunta oli hankkinut meitä varten etukäteen. Jaoimme traktaatteja myös kadulla tapaamillemme ihmisille.

Eräässä kodissa meitä vastassa oli keski-ikäinen nainen. Hän oli ollut juutalaisen kanssa naimisissa, ilmeisesti hän oli leski. Hän itse oli katolilainen, syntyisin Puolasta. Puhuimme hänelle Jeesuksesta. Vähän aikaa kuunneltuaan, hän sanoi meille: "Minä vastaanotin Jeesuksen silloin, kun kävin ensimmäisen kerran katolisessa kirkossa ehtoollisella." Pistin silmät kiinni ja huokasin Herran puoleen, että mitä minä tuolle naiselle sanon seuraavaksi. Pyhä Henki toi voimakkaasti esiin Sanan: "Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä". Sanoin tuon sanan hänelle ja samalla hänen sisimpänsä avautui vastaanottamaan lisää Jumalan Sanaa. Noin viidentoista minuutin kuluttua hän oli valmis vastaanottamaan Jeesuksen elämänsä Herraksi.

Sapatin päivänä oli kokous messiaanisessa seurakunnassa. Seurakunta oli lähettänyt Suomeen jo etukäteen pyynnön, että tuossa kokouksessa raamattutunnin aiheen tulisi käsitellä Taivaallista Jerusalemia. Sovimme Juhani veljen kanssa, että hän puhuu aiheesta vartin verran ja minä kolme varttia.

Kokouksen jälkeen meidät vietiin 2.maailmansodan aikaisten muistomerkkien luo syrjäiseen metsään Vilnan ulkopuolelle. Tuolla alueella on noin 70.000 saksalaisten surmaamien juutalaisten ruumiit haudattuina.

Seurakunnan johtaja pyysi meitä suomalaisia rukoilemaan yhden muistomerkin äärellä. Kun minun vuoroni tuli sanoin, että minulla ei ole rukousta, mutta kerron teille unen, jonka näin viime yönä. Unessa olin juutalaisten veljieni kanssa pienen bussin kanssa

evankelioimassa jossain vieraassa maassa. Siinä unessa saavuimme pikku-bussillamme suuren kerrostalon pihaan. Talon alimman kerroksen ikkunat olivat niin suuria, että saatoimme nähdä niistä sisälle. Näky sisällä oli järkyttävä. Katosta riippui hirtettyjen vanhempien musliminaisten ruumiita ja lattia oli täynnä eri-ikäisten muslimien ruumiita.

Karmean tilanteen nähtyämme, meille tuli ajatus mennä sisälle katsomaan, mitä oikein oli tapahtunut. Samassa Pyhä Henki puhui meille: "Jos menette sisälle, niin joudutte syyllisiksi, teidän on välittömästi paettava." Käänsimme pikku-bussin ympäri ja lähdimme pakoon. Ehdimme ajaa vain jonkin matkaa, kun meitä kohti alkoi tulitus. Luodit särkivät ikkunoita bussista. Jätimme bussin ja pakenimme jalan. Viimeinen kuva siinä unessa oli se, että ryömin yhdessä juutalaisten veljieni kanssa luotien alta pakoon. Siinä yhdessä ryömiessämme me kannustimme toisiamme menemään eteenpäin.

Unen kerrottuani, siellä muistomerkin äärellä, sanoin juutalaisille veljille jotain seuraavan kaltaista. "Olen pahoillani, mutta minun on kerrottava teille totuus. Tulevaisuus ei tule olemaan yhtään sen valoisampi, kuin mitä se on ollut silloin, kun nämä ihmiset on teloitettu tässä metsässä, joiden muistomerkin äärellä me nyt olemme. Jumalan tuomio tulee kohtaamaan muslimimaailmaa ja meistä kristityistä ja juutalaista tehdään syylliset siihen. Ero toisen maailman sodan tapahtumiin verrattuna tulee olemaan se, että me molemmat yhdessä toisiamme tukien kohtaamme tuon vihan purkauksen/vainon." Kun olin lopettanut uneni kertomisen, alkoi messiaanisen seurakunnan johtaja puhuma kertomusta, että noin kaksi viikkoa aikaisemmin hän oli tuonut muistomerkin äärelle, jonkun toisen kristittyjen ryhmän. Ryhmästä joku oli kertonut samankaltaisen sanoman muslimimaailman tuomiosta ja kristittyjen ja juutalaisten yhteisestä syyllistämisestä sen johdosta. Se mitä hän sanoi, kasvatti ainakin minun uskoani siihen, kuinka tarkasti Jumala puhuu meille.

Lähetysmatkoista olen laajemmin kirjoittanut Kuninkaan Lähetyksen kannattajajäsenille sekä uutiskirjeen nettiversiossa marraskuussa. Jos jotain nämä tekstit kiinnostavat, niin niitä saa allekirjoittaneelta. Palaan vielä lähetysasioihin tämän kirjeen loppuosassa.


HEIKKOUSKOISTA HOIVATKAA


"Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä".(Room. 14:1)

Tämä kirjoituksen kohta ja sitä seuraavat jakeet puhuvat siitä, että Kristuksessa on suuri vapaus syömisen ja juomisen suhteen. Jakeessa kymmenen varoitetaan veljen tuomitsemisesta ja halveksimisesta. Jakeessa 17 on teksti, joka on jo aikaisemmin lainattu tässä kirjeessä: "? ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä"

Heikkouskoisen hoivaamisen näen laajemmaksi kysymykseksi, kuin vain opiksi sen soveltamisesta ruokailutottumuksiin. Yhtä tärkeää on oppia hengellisessä mielessä myös syömään oikein Herran pöydästä. Erityisesti näen monien eipäs/juupas keskustelujen, joita käydään mm. internetin keskustelufoorumeilla, turhanpäiväisiksi. En voi ymmärtää sellaista, että esim. 10 - 30 vuotta uskossa olleet veljet(jopa sisaret) lyövät siellä peistä toinen toisiaan vastaan Kristuksen opin alkeista(tai joistain muista aiheista, joissa kelat ovat jumiutuneet). Jos Kristuksen opin alkeet ovat vielä niinkin pitkän uskossa olo jakson jälkeen tärkein keskustelun aihe, niin on aiheellista kysyä, miksi kasvua vahvempaan ruokaan ei ole tapahtunut? Olen opettanut näistä alkeista aikaisemmassa uutiskirjeessä(1/2006), joten en kertaa niitä nyt, mutta muistutan, että teorian sijasta on tärkeää jättää alkeet selkänsä taakse ne läpi käytyään. Ja päästä osalliseksi vahvasta ruoasta, joka on täysi-ikäisiä varten.

"Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta."(Heb.5: 13-14)

Näen nämä keskustelut sellaisina, että niissä vahvat lyövät heikkoja ja heikot toisiaan sanan vastaisesti. Sana edellyttää väittelemisen sijasta hoivaamista. Päävastuu hoivaamisen onnistumisesta on kuitenkin vahvoilla kristityillä, sillä Room. 15:ssä sanotaan seuraavasti. "Mutta meidän, vahvojen, tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme mieliksi.

Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi. Sillä ei Kristuskaan elänyt itselleen mieliksi, vaan niin kuin kirjoitettu on: ´Niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun.´ "(1-3)

"Hoivatkaa sen tähden toinen toistanne, niin kuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi." (7)

Hoivaaminen on elämän tapa, Kristus hoivaa ensin meitä ja me hänen ominansa toinen toistamme hänen rakkaudellaan. Sama hoivaava rakkaus pätee myös sielujen voittamiseen. Laupiaan samarialaisen mielenlaatu on siinä tärkeä ominaisuus hedelmän kantamisen onnistumiselle. (Luuk.10: 25 - 37)

Kaikessa keskusteluissa ja toiminnassa missä olet mukana, tarkkaile ensiksikin hedelmää. Edistääkö tämä, mitä on menossa, Jumalan armotaloutta, näkyykö siitä valtakunnan tunnusmerkit; vanhurskaus(oikea mielenlaatu), rauha ja ilo Pyhässä Hengessä ja koko Hengen hedelmä: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. (Gal. 5:22)

Haluan rakkaudessa myös kehottaa uskovia tarkkailemaan ajankäyttöään, etteivät turhat eipäs/juupas keskustelut, internet, TV, turhat harrastukset, synti, maailman rakkaus ym. pääse varastamaan sitä aikaa, jonka Herra tahtoo olevan Hänen käytössään. Ajan lisäksi synti ja maailmallisuus varastavat liian usein uskovilta uuden elämän voimaa, tehden heidät valtakunnan työssä hitaiksi tai täysin kykenemättömäksi siihen.

"Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sen tähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Vaeltakaamme säädyllisesti, niin kuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa, vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät." (Room. 13: 12 - 14)


ASIAA KYMMENYKSISTÄ


Olen aikaisemmissa kirjeissä ja raamattutunneissa vuosien saatossa opettanut seurakunnan talousasioista, köyhien auttamisesta yms.

Opettaessani kymmenyksistä, olen saanut uskovilta sellaista palautetta, että kymmenykset kuuluivat Vanhaan Liittoon, eikä niitä enää ole Uudessa Liitossa. Sitten olen saanut sellaista palautetta, että Herran on kaikki ja siksi ei tarvita mitään erottamista erikseen Hänelle.

Olen tutkinut kymmenysasiaa lisää Hebrealaiskirjeen 7:nen luvun valossa. Luvun alku puhuu Melkisedekistä, Saalemin kuninkaasta, joka on Jumalan Poikaan verrattava, siis esikuva Kristuksesta. Melkisedekille Aabraham maksoi kymmenykset kaikesta. Luku etenee ja käsittelee rinnakkain leeviläisiä (lakiliiton) kymmenyksiä ja Aabrahamin maksamia kymmenyksiä.

Sitten tullaan jakeeseen kahdeksan, jossa yht´äkkiä puhutaankin Uuden Liiton kymmenyksistä:

"Ja täällä kuolevaiset ihmiset ottavat kymmenyksiä, mutta siellä se(hän), jonka todistetaan elävän"

Jakeen alkuosa viittaa päättyneeseen lakiliittoon, sekä myös tässä ajassa olevaan kuolleeseen uskonnolliseen järjestelmään, joka jatkaa askartelua niiden kymmenysten kanssa, joilla on kytkös kuolemaan. Jakeen loppuosa viittaa kiistatta ylösnousseeseen Jeesuksen, joka elää aina ja iankaikkisesti. Eli Hän edelleen ottaa vastaan kymmenyksiä. Ei tietenkään hän kanna siellä taivaassa kymmenyksiä enkeleiltä, vaan omilta lapsiltaan, jotka ovat täällä alhaalla.

Se tosiasia, että Hän siellä ylhäällä ottaa vastaan kymmenyksiä, viittaa selvästi siihen, että Uuden Liiton kymmenyksillä on yhteys elämään. Eli uskova ei voi maksaa niitä Hänelle, jollei hän kuule

ylimmäisen papin ääntä tässä asiassa. Uudessa Liitossa seurakunta on elävän Jumalan temppeli

(2 Kor. 6:16). Tuossa hengellisessä temppelissä on myös Jumalan varastohuone kymmenyksille. Melkisedek meni Aabrahamia vastaan, kun tämä palasi kuninkaita voittamasta ja siunasi hänet.

Ja hänelle Aabraham maksoi kymmenykset. (Heb. 7:1 - 2) Eli uskovan on kuultava Kristuksen ääni, missä milloinkin on Jumalan varastohuone, minne hän voi maksaa kymmenyksensä. Kysymys ei myöskään ole siitä ensisijaisesti, että oppii erottamaan kymmenennen osan tuloistaan ja omastaan Kristukselle, vaan siitä, että kuulee Hänen äänensä, kuinka paljon minnekin tulee maksaa. Kehotukseni uskovalle on: elä ja toimi Hänen ohjauksessaan näissä asioissa. Valvo sydämesi tilaa siten, ettet tilinteon päivänä joutuisi kohtaamaan sitä tosiasiaa, että oletkin maksanut vain kuolleita kymmenyksiä tai et olekaan maksanut mitään Hänelle, jonka todistetaan elävän!

Otan tähän esimerkiksi lähetyssaarnaaja Robert Carry`n esittämän kertomuksen alaskalaisten kalastajien ojentautumisesta kymmenysten maksamisessa. Laskiessaan verkkoja he merkitsivät joka kymmenennen verkon Jeesukselle. He sitoutuivat siihen, että he antavat tämän verkon kaloista saamansa tulon Jumalan valtakunnan työhön. Tässä esimerkissä yhdistyvät sekä uskon vanhurskaus että Kristuksen elämä uskovien toiminnassa.

Yllä oleva opetus on vain osa laajempaa seurakuntaa ja yksilöuskovaa koskevaa Uuden Testamentin sisältämää opetusta talousasioista. Asiaa valaisevia Raamatun kohtia ovat esimerkiksi: Gal.2: 10, 1 Tim.5: 17-18, Matt.10: 8, Gal.6: 6, 1Kor.9: 7, 11, Apt.20: 35


RUOKKIKAA NÄLKÄISET JA JUOTTAKAA JANOISET


"Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: `Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.' Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: `Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda? Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut? Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?' Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: `Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'" (Matt. 25: 31 - 40).

mä kertoo sen, mitä seurakunnan tulisi tehdä. Antaa ruokaa niille, joilla on nälkä. Antaa juotavaa janoisille ja vaatettaa alastomat, käydä tapaamassa sairaita ja vankeudessa olevia ja majoittaa oudot. Tämä on seurakunnan todellinen tehtävä. Näitä tulee tehdä. Jonakin päivänä meidän on tehtävä tili. Jos olemme tämän kaiken tehneet, Kuningas voi sanoa meille viimeisenä päivänä: "Hyvä on sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon." (Matt.25:21) "Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut." (Jaak.2:17) Tänä aikana seurakunnat tekevät monia asioita. Mutta ovatko ne tekemässä niin kuin Sana opettaa? Olemmeko antamassa juomaa janoisille, ruokaa nälkäisille, vaatteita alastomille jne.? Voimme ymmärtää tämän kahdella tavalla, ensiksikin fyysisesti ja toiseksi hengellisesti. Annamme fyysisesti ruokaa, juomaa, vaatteita. Tiedämme kuitenkin, että nämä fyysiset asiat eivät yksinään saa ihmisiä pelastumaan. Tulee olla taivaallinen ruoka, juoma ja vaatteet; vanhurskauden vaatteet. On liikuttava Hengessä. Meidän tulee antaa fyysistä apua, mutta tulee antaa myös hengellistä apua. Todellisessa evankeliumissa on kehotus parannuksen tekemiseen. Siihen kuuluu parannus, parantuminen, vapautuminen ja kaikki siunaukset. Mutta näiden kaikkien tulee kulkea käsi kädessä. Meidän tulee saarnata täyttä evankeliumia, joka on taivaallinen ruoka ja juoma. "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." (Matt.24: 45 - 51)


LOPPUSANAT


Kuninkaan Lähetys r.y:n puitteissa olemme viime vuoden aikana tukeneet alussa mainittujen Israelin arabikylien ja Liettuan juutalaisten evankeliointityön lisäksi Venäjällä ja Baltiassa käyviä lähetysryhmiä. Hiukan olemme tukeneet lähetystyötä Intiassa. Israelissa olemme tukeneet useampaa suomalaista evankeliumin työntekijää ja jakaneet erikielisiä Raamattuja ja hengellistä materiaalia. Kotimaassa olemme tukeneet monen evankelistan työtä. Viime vuonna olemme jatkaneet myös köyhien avustamista eri muodoissa: toimittaneet vaatteita Venäjälle ja Balttiaan, suorittaneet ruuanjakelua kotimaassa ja tukeneet vähävaraisia. Jatkamme tänäkin vuonna pääpiirteissään samojen kohteiden tukemista. Herran niin johdattaessa olemme valmiit laajentamaan työtä myös uusiin kohteisiin.

Omaksi tehtäväkseni koen edelleen auttaa uskovia löytämään kutsunsa. Näitä kutsuttuja haluan olla auttamassa eteenpäin kutsunsa kanssa tänäkin vuonna. Kokousmatkojen, evankelioinnin, uskovien tapaamisten ja yhteyksien pitämisen lisäksi työ internetin puitteissa jatkuu. Pyrimme saamaan sinne Vanhan Testamentin ääneen luettuna. Pyrimme tekemään kotisivuistani myös englanninkielisen version. Kuninkaan käsky-kirjaa on edelleen saatavissa allekirjoittaneelta. Tulevaisuudessa pyrimme kustantamaan v.1933/38 Raamattuja.

Näin laajassa jakelussa olevaa uutiskirjettä en voi lähettää kuin kerran vuodessa, mutta Kuninkaan Lähetys r.y:n kannattajajäseneksi liittyneille pyritään lähettämään infoa noin kolmen kuukauden välein. Olen sopinut alustavasti ryhmän viennistä Israeliin 22.2-1.3,Vaihtoehto B 1.3-8.3, tai molempien vaihtoehtojen yhdistelmä. Halukkaille toimitan lisäinfoa

Siunausta toivottaa Jari + perhe

Ps. Tämän kirjeen liitteenä ovat ohjeet, jos joku haluaa liittyä Kuninkaan Lähetys r.y:n kannattajajäseneksi. Teknisistä syistä liite tulee myös jo jäsenenä oleville, halutessasi voit antaa sen jollekin, joka on kiinnostunut työstämme. Jäseneksi liittyville lähetämme eri kohteiden pankkiviitteet. Jo jäsenenä oleville lähetämme seuraavan kerran postia vähän myöhemmin keväällä. Teemme tästä uutiskirjeestä myös version kotisivuilleni, mistä sitä voivat halukkaat tulostaa edelleen jaettavaksi. Saarnoja voi edelleen imuroida kotisivuiltani. Jos se ei onnistu tietokoneellasi tai sinulla ei sellaista ole, niin pyydä jotain lähelläsi asuvaa uskovaa tekemään niitä sinulle cd:lle. Kaikkia uusimpia saarnojani ei enää ole kasetteina saatavilla. Pyydän teitä, joilla on sähköpostiosoite käytössä ilmoittamaan sen kotisivujeni uutiskirjeosioon. Täytä siellä oleva osoiterivi myös, jotta saamme oikean henkilön poistetuksi manuaaliselta postituslistalta. (Yhdistyksen jäsenille kirjeet postitetaan aina myös manuaalisesti.) Jos et enää halua postia minulta tai osoitteesi on muuttunut, niin ilmoita asiasta postitse tai sähköpostitse, ei mielellään tekstiviestejä.

Jari Tasanen Raja-ahontie 48, 19600 HARTOLA

PUH.(03)7168675, GSM 044-7168675, jari (AT) tasanen.com www.jaritasanen.com




OHJEITA KUNINKAAN LÄHETYS R.Y:n KANNATTAJAJÄSENEKSI LIITTYVÄLLE


Emme voi kerätä rahaa suoraan kohteisiin, vaan voimassa olevan rahankeräyslain mukaisesti voimme vedota vain niihin, jotka ovat ensin liittyneet kannattajajäseniksi yhdistykseemme. Kannattajajäsenellä ei ole juridista vastuuta yhdistyksen toiminnasta, mutta kuitenkin puhe- ja läsnäolo oikeus yhdistyksen yleisissä kokouksissa.

Kannattajajäseneksi voit liittyä täyttämällä alla olevan pankkisiirron ja maksamalla minimissään 10 euroa siirrossa olevalle tilille. Jokainen liittyjä saa valita jäsenmaksulleen vapaaehtoisesti ylärajan. Summa, jonka valitset ei velvoita sinua maksamaan sitä yhtä suurena seuraavina vuosina, vaan voit silloin taas valita minimistä ylöspäin vapaasti. Täytä pankkisiirtoon(oikealle) ohjeen mukaisesti nimesi ja osoitteesi, jos se ei onnistu, niin maksa kannattajajäsenmaksu yhdistyksen tilille ja lähetä meille nimesi ja osoitteesi erikseen postitse tai sähköpostilla ja ilmoita siinä yhteydessä päivämäärä milloin olet maksun maksanut. Osoitetiedot ovat välttämättömät, jotta voimme olla sinuun yhteydessä, sekä pitää yhdistyslain vaatimaa jäsenluetteloa. Olemme luoneet eri kohteille omat pankkiviitteet, jotka toimitamme kannattajajäseniksi liittyneille. Lisätietoja saat 044-7168675









jaritasanen