Tänään on Saturday, 23:s Novemberta 2024. | |||||||||||||
Sivulatauksia: 3056242 | KUNINKAAN KÄSKYEROTTAUTUA MAAILMASTAJumala Sana on selkeä, ja se viitoittaa sellaisen tien, että maailman ja maailman hengen tulisi olla seurakunnan ulkopuolella. Tänä aikana ei kuitenkaan voi sillä tavalla sanoa, jos on rehellinen. Jos ajattelee alttarilla esille tulevia rukousaiheita, täytyy sanoa, että maailma on tullut sisälle Jumalan huoneeseen. Jos me mielimme nähdä herätyksen ajat ja Jumalan kirkkauden ja mielimme olla kerran perillä taivaassa, meidän täytyy tehdä työtä sen eteen, että maailma ja maailmallisuus työnnetään ulos Jumalan huoneesta. Se on meille haaste Jumalalta. Jo apostolien päivinä antikristuksen henki alkoi tehdä työtä seurakunnan keskellä. Sudet tulivat lammasten keskelle, ja tulivat mustat pässit. Tämä on samanlainen aika: ne molemmat ovat sisällä Jumalan huoneessa. Mikään muu ei auta kuin se, että me antaudumme täysin Jumalalle. Silloin alkaa synti paljastua, ja maailman henki alkaa paeta. Mutta jos me mukaudumme tämän maailmanajan mukaan ja annamme maailmallisuuden olla, Jumala ei voi tehdä meistä sielujen voittajia. Jos sydämemme on maailman vallassa, me emme kykene maailmasta ryöstämään saalista saatanalta. Meiltä puuttuu silloin voima. Jos vain osakin meidän sydäntämme rakastaa tätä maailmaa, emme kykene voittamaan sieluja maailmasta. Meiltä puuttuvat silloin siihen edellytykset. Meidän täytyy erottautua palvelemaan ehyellä sydämellä Jumalaa siten, että maailma jää aina kauemmaksi ja kauemmaksi selkämme taakse. Kun Israelin kansa vaelsi erämaassa kohti luvattua maata, Egypti jäi aina kauemmaksi ja kauemmaksi selän taakse. Luvattu maa häämötti silmien edessä. Näin vanhurskaan polunkin tulisi kirkastua kirkastumistaan sydänpäivään saakka. Jumalan kirkkauden tulee olla silmiemme edessä. Maailman tulee jäädä yhä kauemmaksi selän taakse. Israelin kansallekin tuli erämaassa aika ajoin heikkoja hetkiä ja uskon koetuksia. Kun tuli vaikeuksia, he alkoivat kapinoida Moosesta ja vanhimpia vastaan ja sanoa: "Eikö Egyptissä ollut hautoja, kun toit meidät tänne erämaahan kuolemaan?" (2 Moos. 14:11). He olisivat halunneet takaisin Egyptiin lihapatojen ja kasviskeittojen äärelle. Monta kertaa uskovan elämässä on sama kujanjuoksu. Kun tulee uskonkoetus ja ahdistus, tulee ajatus palata sinne, mistä on lähtenyt. Annamme vaelluksessa periksi. Mutta Raamattu sanoo: "Koira palaa oksennukselleen" (2 Piet. 2:22). Jumala ei tahdo, että palaisimme sinne, mistä olemme kerran vapautuneet ja päässeet kerran ulos. Jos Jumala on meidät jostakin vapauttanut, iloitkaamme tuosta vapaudesta. Jos sielunvihollinen on päässyt uudelleen sitomaan, ahkeroikaamme, jotta vapautuisimme uudelleen ja ettei millään elämän alueella tämä maailma saisi hallita meitä. Silloin voimme olla Jumalan työtovereita ja hän voi meitä käyttää täydellä teholla. Matt 13:22:ssa sanotaan: "Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahuttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi. Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä." Jumala ei tahdo, että meidän sydämemme on täynnä orjantappuroita. Ne tukahduttavat Sanan, jonka olemme kuulleet ja vastaanottaneet. Tänä aikana tuntuu välillä siltä, että pyhityksen sana ei tehoa. Ihmisten sydän on niin täynnä orjantappuroita, että sinne ei mahdu kovin paljon Jumalan Sanaa. Mutta ne orjantappurat tukahduttavat aidon Jumalan Sanan. Jumala tahtoo, että sydämemme on hyvä maaperä, joka ilolla ottaa Sanan vastaan, ja että Sana alkaa kantaa hedelmää, sata-, kuusikymmen- tai kolmekymmenkertaista. Jumala ei mielisty siihen, että sydämemme on täynnä rikkauden viettelyksiä ja kaikkia muita tämän maailman viettelyksiä, niin että Sana jää hedelmättömäksi. Silloin meidän työmme ja vaelluksemme on turhaa. Raamatussa puhutaan siitä, millä tavalla ja minkälaisista rakennusaineista rakennetaan. Jos rakennetaan palavista rakennusmateriaaleista eikä päästä jaloihin materiaaleihin käsiksi, pelastutaan ikään kuin tulen läpi. Tämä tarkoittaa sitä, että tällaisen rakentajan mukana ei seuraa hedelmää Jumalan valtakuntaan. Hän on rakentanut vääristä materiaaleista. Ne eivät miellytä Jumalaa. Jumala haluaa, että tulemme kokosydämisesti ulos maailmasta ja alamme rakentaa vanhurskauden jaloista materiaaleista. Hän haluaa, että perustamme elämämme Jumalan Sanan varaan ja Jumalan Hengen johdatukseen. Jumalan Sana on kultaakin arvokkaampaa. Hänen Henkensä johdatuskin on paljon arvokkaampaa kuin kaikki tämän maailman asiat. Johanneksen evankeliumin viidennentoista luvun alussa sanotaan: "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat. Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Siinä minun isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni. Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani. Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isän käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan. Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne. Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: `Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat. Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni. Jos minä en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita ei kukaan muu ole tehnyt, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt he ovat nähneet ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni. Mutta se sana oli käyvä toteen, joka on kirjoitettuna heidän laissaan: `He ovat vihanneet minua syyttä'. Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta. Ja te myös todistatte, sillä te olette alusta asti olleet minun kanssani." Meidät on valittu maailmasta. Jeesus on kutsunut meidät siitä ulos. Sen tähden maailma vihaa meitä. Vihaako maailma tänä päivänä meitä Jumalan lapsia? Olemmeko me niin paljon erottautuneet ja pyhittyneet, että me saamme tämän maailman vihan päällemme vai olemmeko niin paljon mukautuneet, että tämä maailma rakastaa meitä? Tätä kysymystä voimme koetella sydämissämme. Koemmeko minkäänlaista vainoa tai ahdistusta Sanan tähden vai onko sydämessämme vielä niin paljon maailmaa jäljellä, että maailma rakastaa meitä eikä vihaa meitä? Onko Herra saanut erottaa minut maailmasta ulos? Tunnenko maailman vihan? Sanan mukaan maailma vihaa meitä samalla tavalla kuin se vihasi Jeesusta. Jos me olemme hänen todellisia opetuslapsiaan, tulemme maailman vihasta osallisiksi. Se kuuluu asiaan. Samoin kuin ahdistukset kuuluvat vanhurskaan vaellukseen, myös maailman viha kuuluu asiaan. "Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi" (2 Tim. 3:12). Jos elämme ja teemme Sanan mukaan, ennen pitkää joudumme vainottaviksi ja vihattaviksi. Alkuseurakunta joutui usein vainottavaksi ja vihattavaksi. Minne ikinä he menivät, aina oli kuolemantuomion julistajia ja aina oli kivittäjiä ja vastustusta. Tänä päivänä täytyy kysyä, missä on sananjulistuksen ja evankeliumin vastustus Suomen Siionissa. Täytyy kysyä, onko todella elävä evankeliumi leviämässä tässä maassa, kun tuntuu, että on liian vähän vastustusta, jos vertaa Jumalan Sanaan. Mutta jokaisen täytyy aina tutkia näitä asioita yksilöinä Jumalan edessä. Elänkö minä jumalisesti, olenko erottautunut tästä maailmasta, onko sydämessäni jäljellä jotakin, joka yhdistää tähän maailmaan? Raamattu sanoo, että ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta, taivaallinen. Me, jotka olemme uudestisyntyneet elävään toivoon, edustamme tätä toista, taivaallista ihmistä. Emme enää voi olla tästä maailmasta, koska olemme syntyneet taivaalliseen valtakuntaan. Emme voi olla enää tämän maailman kansalaisia. Nämä kaksi valtakuntaa taistelevat keskenään. Niiden järjestelmät ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Taivaallinen ei voi rakastaa maallista, eikä maallinen voi rakastaa taivaallista. Ne ovat erilaisia valtakuntia. Raamattu sanoo, että me olemme maailmassa, mutta emme maailmasta. Meidän tulee elää täällä maailman keskellä, mutta meidän ei tule mukautua tämän maailman himojen ja menojen mukaan. Meidän tulee erottautua. Tulee kyllä todistaa ja liikkua siellä, missä syntiset ihmiset ovat, missä maailma on. Silti emme saa mukautua tämän maailman mukaan. Jumalan Sanassa on hyvin vaativa läksy elää maailman keskellä, mutta kuitenkin erottautua maailmasta. Siinä tulee monta kertaa ristiriitoja ja taisteluja. Miekka tulee perhekuntien keskelle, kun toinen on uskossa ja toinen ei ole. Jeesus lupasikin, että sinne tulee miekka. Perhekuntalaiset nousevat toinen toistaan vastaan. Se on luonnollista, koska siellä silloin on kaksi eri valtakuntaa sotimassa keskenään. Meidän tulee rakastaa niitä ihmisiä, jotka ovat maailmassa. Tämä on evankeliumin selkeä käsky. Meitä käsketään rakastamaan jokaista ihmissielua ja siunaamaan kaikkia ihmisiä, erityisesti niitä, jotka meitä vainoavat. Kuitenkin kielletään mukautumasta tämän maailman menon mukaan. Jos olemme todellisia opetuslapsia, me erottaudumme tästä maailmasta ja sanoudumme irti tämän maailman järjestelmistä. Me pitäydymme taivaalliseen järjestelmään. Tämän maailman järjestelmä ja sen muoto katoaa, mutta taivaallinen kuningaskunta pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen. Jumalan Pyhä Henki osoittaa maailmalle todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Evankeliumin tulee olla meidän huulillamme sellainen, että se osoittaa maailmalle synnin, vanhurskauden ja tuomion. Se osoittaa, että me edustamme erilaista valtakuntaa, että emme enää elä synnin lain vaan vapauden lain alaisuudessa Kristuksessa. Evankeliumin ydin on siinä, että se vapauttaa synnistä ja kaikista kahleista. Mutta me emme kykene vapauttamaan ihmisiä, jos olemme itse vielä synnin orjia tai tämän maailman alaisuudessa. Meiltä puuttuu silloin todellinen voima. Jos on syntiä sydämessä, siellä on vielä rangaistusta. Siellä on vielä tuomiota. Silloin siellä ei ole todellista Jumalan voimaa. Raamattu sanoo, että jos sydämemme ei syytä meitä, meillä on uskallus Jumalaan. Jumala tahtoo viedä meidät sellaiseen olotilaan ja elämäntilanteeseen, että sydämemme ei syytä meitä. Jos olemme oksastetut totiseen viinipuuhun ja elämme viinitarhan Herran ohjeiden mukaan, rangaistus katoaa sydämestämme. Silloin siellä on todellinen vapaus, niin että kykenemme toisiakin vapauttamaan. Kun kiertää Suomen Siionia ja ajattelee asioita monen alttarihetken jälkeen, tuntuu, että Jumalan kansan keskellä on niin monet kahleet, että ei ole voimaa vapauttaa. Ei ole voimaa ajaa riivaajia ulos eikä työntää maailman henkeä ulos Jumalan huoneesta. Kuitenkin on kaiken hengellisen työn perusedellytys, että maailman henki työnnetään ulos. Tämä lähtee yksilötasolla jokaisen omasta sydämestä, että olemme aina varuillamme ja työnnämme maailman ulos. Silloin koko seurakunta muodostuu sellaiseksi, että se myös yhdessä vastustaa kaikkia pimeyden tekoja ja kykenee voittamaan sieluja pimeästä maailmasta. Mutta jos pimeyttä on meidän keskellämme, emme voi loistaa täyttä valkeutta. Silloin on ikeitä, jotka estävät tekemästä täyttä Jumalan työtä. "Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan. Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan. Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet - vaan, niinkuin kirjoitettu on: `mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat'. Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: `kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?' Mutta meillä on Kristuksen mieli" (1 Kor. 2). Me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta. Jumalalta emme koskaan saa maailman henkeä vaan lapseuden Hengen, joka sanoo: "Abba, Isä!" Tässä Hengessä meidän tulisi elää ja olla ja liikkua. Siellä, missä Herran Henki on, siellä on Sanan mukaan Hengen tuoma ihana vapaus. Maailman henki tuo aina kahleet, sidoksen ja syyllisyyden, ja se tuo myös rangaistuksen. Mutta jos Herran Henki on läsnä sydämessämme ja kokouksessamme ja elämässämme, siellä on vapaus. Silloin on yksilötasolla vapaus, ja silloin on koko seurakunnan keskellä vapaus. Silloin kaikuu todellinen pelastetun kiitosvirsi koko kansan huulilla. On myös aito Herran tulemuksen odotus. On se huuto, josta Ilmestyskirja puhuu: "Tule, Herra Jeesus!" Morsiamella on aito yljän odotus, aito halu kohdata hänet. Maailman henki sitoo ja estää meitä odottamasta ylkää. Meiltä katoaa halu kohdata taivaallinen ylkä. Maailman henki syö sen palavuuden, jonka Jumala tahtoisi meidän sydämessämme olevan. Orjantappurat ja ohdakkeet tukahduttavat aidon Sanan ja vapauden, jonka Jumala on meille Kristuksessa lahjoittanut. Siksi meidän kannattaa vaalia sitä vapautta, mikä meille on annettu, pitää siitä kiinni ja taistella sillä tavalla, että kaikki ikeet aina murtuvat voitelun pakosta, niin että Jumalan kirkkaus saa pyhänä ja puhtaana laskeutua. Jos tämä vapaus on meidän keskellämme, siellä on myös yksi sydän ja yksi sielu. Silloin maailma totisesti tunnustaa, että me olemme Herran omia. Mutta jos meidän keskellämme on eripuraisuuden henki, maailmakaan ei tunnusta meitä Herran omiksi. Se näkee meissä jotakin muuta kuin Kristuksen kirkkauden. Jumalan alkuperäinen suunnitelma on sellainen, että maailmakin näkee meistä ja koko seurakunnasta Kristuksen kirkkauden. Meidät on lähetetty Kristuksen tuoksuksi pimeän maailman keskelle loistamaan hänen kirkkauttaan ja vanhurskauttaan niin kuin tähdet. Tämä on meidän pyhä kutsumuksemme. Mitä enemmän vuosia ja pyhitystä tulee, sitä enemmän tulisi loistaa kirkkautta pimeän maailman keskellä. Koko seurakunnan pyhä kutsumus on olla enemmän ja enemmän täytetty Kristuksen kirkkaudella, mennä eteenpäin tällä vanhurskauden tiellä ja kasvussa. Niinhän Israelin kansakin meni yhä lähemmäksi luvattua maata. Egypti jäi yhä kauemmaksi selän taakse. Jumalakin tahtoo, että meidän elämässämme kaikki nämä maailman asiat jäävät yhä kauemmaksi selän taakse ja hänen kirkkautensa vain lisääntyy. Vanhurskauden tulisi aina lisääntyä. Sydän on vaarallisessa tilassa, jos jonakin päivänä koemme, että minun vaellukseni on pysähtynyt tai on edes jossakin määrin ottamassa taka-askeleita. Silloin täytyisi pysähtyä Jumalan eteen ajattelemaan, mistä tämä kaikki johtuu ja miten asia voidaan korjata. Ei ole itsestäänselvyys, että meidän jokaisen vaellus kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka. Jos me jonakin päivänä unohdammekin riippua totisessa viinipuussa kiinni tai elää ja liikkua siinä, lähdemme liikkumaan hänen suunnitelmansa ulkopuolelle, silloin tuo kirkastumisen vaihe pysähtyy. Maailman henki saa valtaa meissä. Se tekee turtuneen olotilan. Palava kristitty tekee aina nopeasti parannusta eikä anna auringon laskea vihan ylle, mutta sellaisella, jonka sydän alkaa paatua, parannuksen teko viipyy ja jää joskus kokonaan tekemättä. Siksi meidän kannattaa aina valvoa tilaamme ja katsella omaa elämäämme taivaallisesta kuvastimesta ja muistaa, minkälaista tekoa me olemme. Jos Jumala peilaa meille jotakin Kristuksessa, ja muistuttaa joistakin asioista, meidän tulisi olla ymmärtäväisiä kuulijoita ja pysähtyä tutkimaan asiaa. Olisi kysyttävä, mitä voisimme tehdä, että enemmän loistaisimme Kristuksen kirkkautta. Jumala antaa meille kaikki mahdollisuudet palvella häntä ehyellä sydämellä. Se ei ole vielä oikeata kristillisyyttä, jos me omassa voimassamme koetamme ponnistella eteenpäin vanhurskauden tietä. Jumalan palvelemiseenkin tulee voima Jumalalta. Kaikki annetaan meille lahjana ylhäältä. Iankaikkinen elämä on suurin armolahja, joka luvataan Jumalan Sanassa, mutta kaikki muukin on lahjaa. Meidän täytyy oppia ottamaan kaikki lahjat vastaan, että kykenemme palvelemaan ehyellä sydämellä Jumalaa. Jumalaa eivät miellytä meidän omat tekeleemme, koska ne ovat juuri niitä palavia rakennusmateriaaleja, jotka eivät tilinteon päivänä tuokaan hedelmää. Kaikki lihan teot ovat turhuutta Jumalan pyhien kasvojen edessä. Mutta kaikki se, mitä rakennetaan Jumalassa, hänen Henkensä ja Sanansa varassa, se on aitoa rakennusmateriaalia, joka kestää Jumalan tulen koettelemisen. Se pysyy. Raamatussa sanotaan, että Sana pysyy iäti. Jumala itse on iankaikkinen Henki. Myös hän pysyy iäti. Sanassa sanotaan myös, että Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Meidän täytyy riippua näissä jumalallisissa materiaaleissa kiinni ja elää ja liikkua hänessä. Täytyy hyljätä kaikki omat ponnistelut ja oman lihan käsivarren teot. Ne eivät koskaan miellytä Jumalaa. Tämä aika on seurakunnan elämässä sellaista, että rakennetaan hyvin paljon näkyvää, mikä miellyttää ihmisen silmää ja miellyttää lihaa. Kun Jumalan kirkkaus sitten laskeutuu, hän sanookin totuuden, niin kuin Paavali, että se kaikki on sittenkin roskaa iankaikkisen kirkkauden rinnalla. Kaiken jumalanpalveluksen täytyy perustua siihen ajatukseen, että Jeesus Kristus on keskipiste ja että hän saa kaiken kunnian ja kiitoksen. Maailman henki ei koskaan tuo sellaista ajatusta eikä jumalanpalvelusmuotoa, jossa Jumala saa kaiken kunnian ja kiitoksen. Sielunvihollisen tarkoitus on aina jostakin välistä olla varastamassa tätä Jumalalle tulevaa kunniaa ja kiitosta. Hän tahtoo antaa kunnian lihalle tai ihmiselle tai ottaa sen itselleen, mutta sielunvihollinen ei tahdo koskaan antaa sitä Jumalalle. Siksi meidän täytyy aina valvoa tilaamme ja katsella, miellyttääkö Jumalaa se jumalanpalvelusmuoto ja meno, joka minun elämässäni on. Saako Jumala siitä kaiken kunnian ja kiitoksen. Kyllä meidän sydämemme aina jotakin vastaa. "Sillä vaikka murehutinkin teitä kirjeelläni, en sitä kadu, ja jos kaduinkin, niin minä - kun näin, että tuo kirje on, vaikkapa vain vähäksi aikaa, murehuttanut teitä - nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei teillä olisi mitään vahinkoa meistä. Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman. Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan, mitä puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa, ikävöimistä, kiivautta, mitä kurittamista! Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne puhtaat tässä asiassa" (2 Kor. 7:8-11). Maailman murhe synnyttää kuoleman, mutta Jumalan mielen mukainen murhe synnyttää elämää. Jos jossakin sydämessä on murhe, haluan kysyä Jumalan palvelijana, onko tuon murheen aiheuttanut tämä maailma, vai onko se murehtimista Jumalan mielen mukaan. Jos murhe on lähtöisin tästä maailmasta, se synnyttää kuolemaa sinun sydämessäsi. Jos se on lähtenyt Jumalasta, se synnyttää elämää. On siis olemassa kahdenlaista murehtimista. On sellaista, joka synnyttää elämää, ja sellaista, joka synnyttää kuolemaa. Kun katselee ihmisten kyyneleitä alttarilla ja kun kohtaa heidän asioitaan ja kaikenlaisia tarpeitaan, monta kertaa tulee mieleen, että aika paljon on murhetta tästä maailmasta. On turhaa murehtimista, jota vanhurskaan sydämessä ei tulisi ollenkaan olla. Jumala tahtoisi, että meillä olisi murhe hänen mielensä mukaan, murhe esirukouksessa niiden ihmisten puolesta, jotka elävät synnissä ja jotka ovat langenneet pois Herrasta. Murehdimmeko me Jumalan mielen mukaan vai murehdimmeko tämän maailman mielen mukaan? Tätä meidän jokaisen täytyy koetella omassa sydämessä. Rukoilen ja toivon, että olisi Jumalan mielen mukainen murhe ja hätä sieluista ja hätä oikeista asioista. Jos on hätä tämän maailman asioista, ajan mittaan se synnyttää kuolemaa. Jumala haluaa synnyttää elämää. Jälleen on olemassa ristiriita. On kaksi eri valtakuntaa. Meidän täytyy edustaa sitä valtakuntaa, joka synnyttää sydämessämme elämää, iloa, vanhurskautta, rauhaa ja kaikkia taivaallisia ominaisuuksia. Sielunvihollinen ja maailma synnyttävät kuolemaa. Jos koet, että sydämessäsi on maailman vaikuttama murhe, pyri hankkiutumaan siitä eroon, koska se ei koskaan rakenna sinun henkeäsi. Se ei vie vaellustasi vanhurskaudessa eteenpäin. Mutta jos sydämessäsi on Jumalan mielen mukainen murhe, tulet näkemään paljon elämää ja paljon Jumalan kirkkautta. Murehtikaamme oikealla tavalla Jumalan edessä! Emme ole saaneet maailman henkeä vaan lapseuden Hengen. Mutta meitä varoitetaan: "Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka" (Ef. 4:30). Tämä on käsky meille. Meidän tehtävämme on vaeltaa ja valvoa sillä tavalla, että Jumalan Pyhä Henki ei tule murheelliseksi meidän sydämessämme. Meidän täytyy valvoa tilaamme tässä ajassa, että Jumalan Pyhä Henki iloitsisi sydämessämme, niin että syntyisi elämää eikä kuolemaa. Jumala tahtoo kaikissa olosuhteissa olla synnyttämässä elämää. "Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt. Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä. Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika? Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. Sillä kolme on, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja nämä kolme ovat yksi. Ja kolme on, jotka todistavat maassa: Henki ja vesi ja veri, ja nämä kolme pitävät yhtä. Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa. Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa. Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa. Jolla on Poika, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää. Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä. Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä. Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet. Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi. Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha. Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia" (1 Joh. 5. Jakeiden 7 ja 8 puuttuvat sanat Toivo Koilon käännöksestä). Hänessä meidän tulee elää ja liikkua. Jumalasta syntynyt ei tee syntiä. Meidän uudestisyntynyt olemuksemme vihaa ja vastustaa syntiä. Mutta lihan olemus on vetämässä syntiä kohti. Siksi meitä kehotetaan Hengellä kuolettamaan lihan teot. Raamatussa sanotaan, että jos joku on Kristuksessa, hän on ristiinnaulinnut lihansa himoineen ja haluineen. Jos tahdomme elää uutta elämää Kristuksen kanssa, meidän täytyy ensin olla kuollut hänen kanssaan. Meidän täytyy olla osalliset yhtäläisestä kuolemasta, jos me tahdomme olla osalliset yhtäläisestä ylösnousemuksesta. Meidän vanhan ihmisemme täytyy olla naulittu ristille Kristuksen kanssa. Muuten emme millään voi elää uutta elämää, jos vanha elämä ei ole vielä naulittu ristille Kristuksen kanssa. Ei voi syntyä uutta elämää, ellei ensin ole tapahtunut kuolemaa, ellei vanha ihminen ole naulittu ristille hänen kanssaan. Ristillä syntyi elämää. Kylkihaavasta vuoti veri ja vuoti vesi. Tiedämme, että luonnollisessa maailmassakin, kun lapsi syntyy tai kun syntyy eläin, aina tulee vesi ja veri. Se on merkki siitä, että syntyy uutta elämää. Ensin kuitenkin täytyy vanhan kuolla. Nisunjyvänkin täytyy kuolla, ja sitten vasta syntyy uutta elämää. Samoin meidän vanhan ihmisemme täytyy olla kuin nisun jyvä, joka putoaa maahan ja kuolee. Sitten vasta voi syntyä uutta. Kaikki vanha täytyy naulita Golgatan ristille Kristuksen kanssa. Sen jälkeen voimme olla osalliset yhtäläisestä ylösnousemuksesta hänen kanssaan. Tämä aika on lihallisen kristillisyyden aikaa. Galatalaiskirje kuvaa hyvin lihassa elämistä ja sen seurauksia. Jumala tahtoo, että me vaellamme Hengessä, vaellamme niin, että vanha ihminen on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa. Silloin näemme todellisen uuden elämän. Silloin saamme oikean uuden ulottuvuuden Kristuksen kanssa. Mutta jos vanha ei ole kuollut, uutta ei voi syntyä. Silloin elämän merkit eivät näy meissä, ei näy veri eikä näy vesi. Ei näy Jumalan Sana eikä näy Hengen voima. Jos vanha kuolee, uutta aina syntyy. Vanhan Aadamin täytyy kuolla, jotta toinen ihminen, taivaallinen, voi nousta täydessä Jumalan kirkkaudessa. Ensimmäinen ihminen oli maasta, mutta toinen on taivaasta. Me edustamme toista ihmistä, koska olemme uudestisyntyneet elävään toivoon. Me kykenemme edustamaan toista ihmistä vain silloin, kun vanha on meissä kuollut. Sitten vasta uusi voi astua sijaan. Voimme voittaa tämän maailman kaikki himot ja viettelykset siten, että kuolemme Kristuksessa ja elämme yhtäläistä ylösnousemuselämää hänessä. Mutta jos vanha ei kuole, tämä maailma pääsee pettämään meitä. Se nostaa meissä jälleen sen Aadamin luonnon, joka kapinoi Jumalaa vastaan. Silloin sielunvihollisella on ote meistä. Jos olemme itsellemme kuolleet ja elämme Kristukselle, vanha on naulittu Golgatan ristille. Sieltä alkaa tulla veren ja veden kautta uutta elämää. Kristinuskon ydinkysymyksiä on, että olemme osalliset yhtäläisestä kuolemasta ja yhtäläisestä ylösnousemuksesta. Ainoastaan ylösnousemuksen voimassa kyetään elämään uutta elämää Kristuksessa. Meistä kukaan ei voi elää sitä itsessään, omassa voimassaan, vaan meidän täytyy tulla osallisiksi yhtäläisestä ylösnousemuksesta Kristuksen kanssa ja elää ylösnousemuksen voimassa. Ylösnousemuksen voimassa kyetään kuolettamaan lihan teot ja elämään Jumalaa miellyttävää elämää. Näitä kysymyksiä kannattaa tarkkailla ja tutkia Jumalan Sanasta ja miettiä omalla kohdalla, onko minun vanha ihmiseni ristiinnaulittu Kristuksen kanssa, niin että voin elää uutta elämää hänen kanssaan. Onko nisunjyvä jo minun elämässäni todella pudonnut maahan vai vieläkö vanha ihminen hallitsee minussa, vaikka minun pitäisi elää Kristuksen kanssa? Sillä tavalla pääsemme tästä maailmasta ja sen himosta irti, että elämme niin kuin Herra meille tien viitoitti. Maailmasta erottautuminen on tärkeä asia. Emme voi voittaa maailmaa Kristukselle maailman keinoilla. Emme voi voittaa maailman näytelmillä, emme maailman teattereilla, emme millään sellaisella, mikä on tästä maailmasta. Se ei käännä maailmaa Kristuksen tykö. Mutta sitä varten Jumala on lähettänyt Poikansa, ja hänen kylkihaavansa on puhkaistu, että siitä syntyy elämää. Tämä ilosanoma on uskottu meille, ja sen kautta ihmiset kääntyvät. Millään tämän maailman keinoilla ei saada yhtäkään sielua kääntymään. Vain pysyvän ja iankaikkisen Sanan kautta ihmiset voivat uudestisyntyä elävään toivoon. He eivät uudestisynny minkään pantomiimin tai teatterin keinoilla tai minkään maallisen rituaalin kautta. Meidän täytyy sanoutua niistä kaikista irti, jotta Kristuksen kirkkaus olisi koko täyteydessään seurakunnan keskellä läsnä. Se vaikuttaa niin, että sielut kääntyvät. Jos me otamme evankelioimisessa avuksi tämän maailman keinot, ei pääse tapahtumaan sitä, että ihmiset saisivat piston sydämeensä. He eivät tule kysymään: "Mitä meidän pitää tekemän, että me pelastuisimme?" Voi olla, että joku muodollisesti kääntyy, mutta hänestä ei tule todellista Jeesuksen perässä kulkijaa. Se ei välttämättä ole tämän sielun vika, vaan se on sen evankeliumin vika, jossa ei olekaan aito veren voima. Paavali varoitti toisesta, vieraasta evankeliumista. Tässäkin ajassa tuntuu, että vieras evankeliumi on voimakkaammin esillä kuin todellinen veren evankeliumi. Jos Suomen Siionissa olisi todellinen veren evankeliumi esillä, Suomen Siion myös kääntyisi Kristuksen puoleen. Raamattu sanoo, ettei Jumalan Sana tyhjänä palaja hänen tykönsä, vaan saa aikaan sen, mikä on otollista Jumalalle. Aito veren evankeliumi synnyttää aitoja Jumalan lapsia. Me emme kuitenkaan kykene viemään aitoa veren evankeliumia eteenpäin, jos meidän sydämessämme on tämä maailma hallitsemassa. Jos seurakunnan keskellä on tämä maailma vaikuttamassa ja antamassa toimintamalleja ja viemässä osan sydämen palavuudesta pois, pimeä maailma ei saa pistoa sydämeensä. Siksi meidän täytyy ajatella, onko minun sydämessäni veren evankeliumilla täysi arvovalta ja täysi vaikutusvalta? Olenko minä viemässä todellista veren evankeliumia eteenpäin vai olenko vain muodollisesti mukana? Jos olemme muuten vain mukana, se ei vielä miellytä Jumalaa. Kaiken Jumalan työn täytyy perustua kutsuun sekä Jumalan Hengen johdatukseen ja Jumalan voimaan. Paavali oli suuren heikkouden vallassa, mutta hän osoitti Hengen voiman. Hän osoitti Jumalan kirkkauden korinttolaisille, joita hän meni tapaamaan. Hänen puheensa eivät olleet kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista. Se evankeliumikin, jota Paavali julisti, oli Hengen ja voiman osoittamista näille pakanoille. Samalla tavalla tässäkin maassa täytyy osoittaa Hengen voima ja voitelu Kristuksessa. Silloin sielut kääntyvät. Ihmisen keinoilla eivät sielut käänny, vaan Jumalan voima vaikuttaa kääntymyksen ihmisten sydämissä. Aito veren evankeliumi synnyttää aitoja lapsia, mutta vieras evankeliumi synnyttää keskensyntyneitä tai jopa tämän maailman lapsia tai korkeintaan uskonnollisia. Uskonnollisuuskin on maailman henki. Uskonnollisuus on osa maailmaa. Meitä Suomen Siionissa rasittavat isien perinnäissäännöt, joista kaikki eivät ole vielä sanoutuneet irti. Nekin ovat osa tätä maailmaa. Uskonto ei voi käännyttää yhtään sielua. Uskonto ei voi viedä veren evankeliumia eteenpäin, koska se on laittanut riman liian alas. Se ei ole laittanut rimaa uudestisyntymisen, aidon Jumalan lapseksi tulemisen, kohdalle. Rima on siellä, että kun vain ollaan organisaation jäseniä, ollaan kristittyjä. Se ei kuitenkaan vielä pelasta ketään. Rajan täytyy olla uudestisyntymisessä, Jumalan lasten ja maailman välillä. Meidän täytyy Jumalan palvelijoina vetää raja siihen, mihin Jumala sen vetää. Jos joku ei ole uudestisyntynyt, hän on ulkopuolella Jumalan valtakunnan. Uudestisyntymisessä kulkee Jumalan valtakunnan ja tämän maailman raja. Meidän pitää huolehtia siitä, että tämä raja on olemassa Jumalan kansan keskellä. Meidän täytyy etsiä Herraa sillä tavalla, että me tulemme niin palaviksi, että syntiset eivät kestä vanhurskasten seurakunnassa. He joko tekevät parannuksen tai poistuvat. Se on Jumalan tahto. Muuten ei täysi Jumalan kirkkaus koskaan laskeudu meidän keskellemme. Täytyy erottautua tästä maailmasta, että voimme nähdä tuloksia Jumalan valtakunnan työssä. Meillä ei ole vaihtoehtoja. Apostoleilla ei ollut vaihtoehtoja. Heidän täytyi julistaa sellaista evankeliumia, joka saa ihmiset erottautumaan maailmasta, syntymään aidoiksi Jumalan lapsiksi ja vaeltamaan vanhurskaudessa eteenpäin. Meidän huulillamme tulee tänäkin aikana olla samanlainen evankeliumi ja samanlainen Herra kuin heidänkin päivinään. Jos joku kokee sekaantuneensa toiseen evankeliumiin, sanoutukaamme siitä tänään irti Jeesuksen nimessä. Jaakobin kirjeen neljännen luvun alussa sanotaan: "Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne? Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano. Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne. Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen. Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: `Kateuteen asti hän halajaa Henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan'? Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: `Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon'. Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset. Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi. Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa. Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?" (Jaak. 4:1-12) Meidän tulee vastustaa perkelettä, niin se pakenee meistä. Rakkaus maailmaan on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Jos me olemme rakastuneet tähän maailmaan, me vihaamme Jumalaa. Tämä on vakava kysymys siksi, että mikään sydän ei voi olla jaettu. Me joko rakastamme palavasti Herraa tai sitten emme rakasta. Mutta jos me rakastamme tätä maailmaa, me vihaamme kirkkauden Herraa. On vain nämä kaksi valtakuntaa, jotka taistelevat toinen toistaan vastaan. Pienen ihmisen täytyy tehdä selkeä valinta: minä haluan elää ja olla Kristuksessa ja edustaa taivasten valtakuntaa, edustaa sitä toista, taivaallista ihmistä. Meidän täytyy joka päivä tehdä selkeä valinta Herran edessä: tänä päivänä minä otan ristin ja seuraan häntä. Joka päivä meidän on valittava hänen edessänsä seurata häntä ja vihata tätä maailmaa, vastustaa tämän maailman himoa ja kaikkea, mikä on tästä maailmasta. En tahdo sen tarkemmin luetella, mikä kaikki on tästä maailmasta, koska uskon, että Jumalan Pyhä Henki puhuu jokaiselle sydämelle erikseen ja minunkin sydämelleni, mikä meidän elämässämme on tästä maailmasta. Ei ole tarpeen mennä yksityiskohtiin. Jumalan Sana valaisee meitä ja puhuu meille yksilöinä. Lankeemus on tapahtunut joidenkin kohdalla haureuden alueella. Ensin
alkaa haureudellinen pukeutuminen ja sen jälkeen tulee lankeemus.
Vaikka kuinka monia esimerkkejä voisi ottaa, joita on tullut esiin
sielunhoitotilanteissa. Tietenkin uskonnollisuuden henki on myös haureutta.
Kun se saa jossakin sydämessä vallan, se kylmentää
pois Kristuksesta. Siksi kannattaa vaeltaa ehyellä sydämellä
ja näinä viimeisinäkin päivinä etsiä sellaista
palavuutta, että morsiamen huulilla olisi todellinen huuto: "Tule,
Herra Jeesus!" Sen pitäisi tulla todella sydämestä, ettei
se olisi vain muodollisuus huulilla, joukon mukana, vaan että se nousisi
sydämestä. "Tule, Herra Jeesus!" Silloin todella edustamme taivaallista
valtakuntaa ja sitä toista ihmistä, joka halajaa nähdä
Herran kasvoista kasvoihin.
| ||||||||||||