KUNINKAAN KÄSKY

YHDENNENTOISTA HETKEN TYÖMIESTEN KUTSUMINEN II

Katselemme kahden Jumalan miehen, kahden Israelin kuninkaan, kutsumista, ja hieman myös heidän elämäänsä. Toinen on Saul, ja toinen on Daavid. Saul oli ensimmäinen Israelin kuningas. Jumalan täydellinen tahto, joka on ilmaistuna hänen Sanassaan, oli se, että Israelille ei valita kuningasta. Samuel osoitti sen, kun kansa tuli pyytämään kuningasta. Hän meni Herran eteen ja rukoili. Jumala sanoi: "Kuule kansan ääntä kaikessa, mitä he sinulle sanovat; sillä sinua he eivät ole pitäneet halpana, vaan minut he ovat pitäneet halpana olemaan heidän kuninkaanansa" (1 Sam. 8:7).

Samuel kertoi kansalle, kuinka paha asia oli se, että he pyysivät kuningasta. Elonleikkuun aikana alkoi jyristä ukkonen ja alkoi sataa. Tiedämme, että se ei ollut siunauksen sade, koska se tuli elonleikkuun aikaan. Minua on monta kertaa puhutellut viime aikoina se, että Jumalan kansalla on kuninkaita. Nämä hallitsevat niin, että kun pitäisi korjata eloa, sataa kirouksen sateita. Herää kysymys, onko sellaisia kuninkaita ja sellaisia esteitä, jotka aiheuttavat kirouksen sateita silloin, kun Jumala tahtoisi vuodattaa siunauksen sateita. Voimme tutkia tätä kysymystä sydämissämme.

Jumala kuitenkin kutsui Saulin ja asetti hänet virkaansa. "Benjaminissa oli mies, hyvin varakas, nimeltä Kiis, Abielin poika, joka oli Serorin poika, joka Bekoratin poika, joka Afiahin poika, joka erään benjaminilaisen miehen poika. Hänellä oli poika, nimeltä Saul, nuori, kaunis mies. Israelilaisten joukossa ei ollut kauniimpaa miestä kuin hän: hän oli päätänsä pitempi kaikkea kansaa.

Ja Kiisiltä, Saulin isältä, olivat aasintammat joutuneet kateisiin, ja Kiis sanoi pojallensa Saulille: `Ota palvelijoista joku mukaasi, nouse ja mene etsimään aasintammoja'. Niin hän kulki Efraimin vuoriston halki, ja hän kulki Salisan maan halki; mutta he eivät löytäneet niitä. Ja he kulkivat Saalimin maan halki, eikä niitä ollut sielläkään; sitten he kulkivat Benjaminin maan halki eivätkä löytäneet niitä.

Kun he olivat tulleet Suufin maahan, sanoi Saul palvelijallensa, joka hänellä oli mukanaan: `Tule, palatkaamme kotiin; muutoin isäni käy levottomaksi meidän tähtemme ja jättää mielestään aasintammat'. Mutta palvelija sanoi hänelle: `Katso, tässä kaupungissa on Jumalan mies, arvossa pidetty mies; kaikki, mitä hän sanoo, se varmasti toteutuu. Menkäämme nyt sinne; kenties hän ilmaisee meille jotakin matkasta, jolla olemme.'

Niin Saul sanoi palvelijallensa: `Jos menemme sinne, niin mitä me viemme sille miehelle? Sillä leipä on loppunut repuistamme, eikä meillä ole muutakaan lahjaa vietäväksi Jumalan miehelle. Vai onko meillä mitään?' Palvelija vastasi vielä Saulille ja sanoi: `Katso, tässä on minulla neljännes sekeliä hopeata; minä annan sen Jumalan miehelle, että hän ilmaisisi meille jotakin matkastamme'. - Muinoin sanottiin Israelissa, kun mentiin kysymään Jumalalta, näin: `Tulkaa, menkäämme näkijän luo'. Sillä sitä, jota nyt sanotaan profeetaksi, kutsuttiin muinoin näkijäksi. - Saul vastasi palvelijallensa: `Puheesi on hyvä; tule, menkäämme'. Ja he menivät kaupunkiin, jossa Jumalan mies oli.

Kun he nousivat rinnettä ylös kaupunkiin, kohtasivat he tyttöjä, jotka olivat menossa vettä ammentamaan. Näiltä he kysyivät: `Onko näkijä täällä?' Nämä vastasivat heille ja sanoivat: `On, katso, hän on tuolla edessäpäin. Riennä, sillä hän on juuri nyt tullut kaupunkiin, koska kansalla tänä päivänä on teurasuhrit uhrikukkulalla. Kun tulette kaupunkiin, tapaatte hänet, ennenkuin hän menee uhrikukkulalle aterioimaan; sillä kansa ei aterioi, ennenkuin hän tulee. Kun hän on siunannut uhrin, sitten vasta kutsuvieraat aterioivat. Menkää siis sinne, sillä juuri nyt te hänet tapaatte.'

Ja he menivät kaupunkiin. Kun he tulivat kaupunkiin, niin katso, Samuel tuli heitä vastaan menossa uhrikukkulalle. Mutta päivää ennen Saulin tuloa oli Herra ilmoittanut ja sanonut Samuelille: `Huomenna tähän aikaan minä lähetän sinun tykösi miehen Benjaminin maasta. Voitele hänet minun kansani Israelin ruhtinaaksi. Hän on vapauttava minun kansani filistealaisten käsistä. Sillä minä olen katsonut kansani puoleen, sen huuto on tullut minun eteeni.'

Kun Samuel näki Saulin, ilmoitti Herra hänelle: `Katso, tässä on mies, josta minä olen sinulle sanonut: `Tämä on vallitseva minun kansaani.'' Saul meni Samuelin tykö keskelle porttia ja sanoi: `Sano minulle, missä on näkijän asunto?' Samuel vastasi Saulille ja sanoi: `Minä olen näkijä. Mene minun edelläni uhrikukkulalle. Aterioikaa tänä päivänä minun kanssani; huomenaamuna minä päästän sinut menemään, ja kaikki, mitä sinulla on sydämelläsi, minä selvitän sinulle. Äläkä enää ole huolissasi aasintammoista, jotka ovat olleet sinulta kateissa kolme päivää, sillä ne ovat löytyneet. Ja kenen on kaikki, mitä kallisarvoisinta Israelissa on, jollei sinun ja kaiken sinun isäsi perheen?'

Saul vastasi ja sanoi: `Minähän olen benjaminilainen, olen sukukunnasta, joka on Israelin pienimpiä, ja minun sukuni on vähäisin kaikista Benjaminin sukukunnan suvuista. Miksi puhut minulle näin?' Mutta Samuel otti Saulin palvelijoinensa ja vei heidät ruokailuhuoneeseen ja antoi heille ylimmän sijan kutsuvierasten joukossa, joita oli noin kolmekymmentä miestä.

Ja Samuel sanoi keittäjälle: `Tuo tänne se kappale, jonka minä sinulle annoin ja josta minä sinulle sanoin: `Pane se syrjään.'' Niin keittäjä otti reiden, ja mitä siihen kuului, ja pani sen Saulin eteen. Ja Samuel sanoi: `Katso, tässä pannaan sinun eteesi se, mikä on varattu; syö siitä. Sillä juuri täksi hetkeksi se säästettiin sinua varten, kun minä sanoin: `Minä olen kutsunut kansan." Niin Saul aterioi Samuelin kanssa sinä päivänä. Kun he sitten olivat tulleet uhrikukkulalta alas kaupunkiin, puhui hän Saulin kanssa katolla. Ja he nousivat varhain. Niin Samuel aamun sarastaessa kutsui Saulia katolta ja sanoi: `Nouse, minä lähden saattamaan sinua'. Saul nousi, ja hän ja Samuel menivät yhdessä ulos. Kun he tulivat alas kaupungin laitaan, sanoi Samuel Saulille: `Sano palvelijalle, että hän menee meidän edellämme' - ja tämä meni edelle - `mutta pysähdy sinä hetkeksi tähän, niin minä julistan sinulle Jumalan sanan'.

Silloin Samuel otti öljyastian, vuodatti öljyä hänen päähänsä, suuteli häntä ja sanoi: `Katso, Herra on voidellut sinut perintöosansa ruhtinaaksi. Kun sinä tänä päivänä lähdet minun luotani, kohtaat sinä Raakelin haudan luona Selsahissa Benjaminin rajalla kaksi miestä; ne sanovat sinulle: `Aasintammat, joita olet lähtenyt etsimään, ovat löytyneet; katso, isäsi on heittänyt mielestään aasintammat, kun on levoton teidän tähtenne ja sanoo: Mitä minä voisin tehdä poikani avuksi?'

Ja kun menet siitä edemmäksi ja tulet Taaborin tammelle, tulee siellä sinua vastaan kolme miestä menossa Jumalan eteen Beeteliin. Yksi kantaa kolmea vohlaa, toinen kantaa kolmea leipäkakkua, ja kolmas kantaa viinileiliä. Ne tervehtivät sinua ja antavat sinulle kaksi leipää; ota ne heiltä. Senjälkeen sinä tulet Jumalan Gibeaan, jossa filistealaisten maaherrat ovat. Ja tullessasi sinne kaupunkiin sinä kohtaat joukon profeettoja, jotka tulevat alas uhrikukkulalta hurmoksissaan, harppu, vaskirumpu, huilu ja kannel edellänsä.

Ja Herran henki tulee sinuun, ja sinäkin joudut hurmoksiin niinkuin hekin; ja sinä muutut toiseksi mieheksi. Ja kun nämä ennusmerkit käyvät toteen, niin tee, mikä tehtäväksesi tulee, sillä Jumala on sinun kanssasi. Mene sitten minun edelläni Gilgaliin, niin minä tulen sinne sinun luoksesi uhraamaan polttouhreja ja yhteysuhreja; odota seitsemän päivää, kunnes minä tulen sinun luoksesi ja ilmoitan sinulle, mitä sinun on tehtävä.'

Ja kun hän käänsi selkänsä lähteäksensä Samuelin luota, muutti Jumala hänen sydämensä; ja kaikki nämä ennusmerkit kävivät sinä päivänä toteen. Ja kun he tulivat sinne, Gibeaan, niin katso, joukko profeettoja tuli häntä vastaan. Silloin Jumalan henki tuli häneen, ja hänkin joutui hurmoksiin heidän keskellänsä" (1 Sam. 9:1-10:10). Tässä Raamatun lainauksessa käyttää Kuningas Jaakon käännös hurmos -sanan sijasta profetoida sanaa.

Saul oli arkisissa askareissa. Isänsä lähettämänä hän oli etsimässä kadonneita aasintammoja. Matkalla hän kohtasi Jumalan kutsun ja Jumalan sanan. Samuel käski hänen pysähtyä hetkeksi ja julisti Herran sanan. Toivon, että sinäkin voisit pysähtyä hetkeksi ja avata sydämesi, että siellä olisi tilaa Jumalan sanalle.

Näemme, että Jumala kutsui, ja Saul sai ennusmerkit, kuin viitat tulevaisuuteen, mitä alkaa tapahtua. Kaikki nuo ennusmerkit kävivät toteen. Saulin kuninkuus vahvistettiin vielä uudelleen arvalla. Samuel käski vetää arvat, ja ne osuivat Saulin sukukuntaan ja sukuun ja lopuksi Sauliin. Ei ollut sijaa epäilyksille eikä inhimillisille tunteille ja ajatuksille. Oli selkeä Jumalan sana ja selkeä, yliluonnollinen arpa. Herra, joka tänäkin päivänä kutsuu, tekee tarkkaa, täsmällistä työtä ja antaa tarkkoja ja selkeitä ennusmerkkejä.

Jos olet lähdössä Jumalan työhön ja olet saanut kutsun, Jumala vahvistaa sen uudelleen ja uudelleen. Ennusmerkit käyvät toteen. Ne toteutuvat vääjäämättömästi, jos sinä teet oman osuutesi, jos muistat vaeltaa rukoillen, noudattaa Jumalan Sanaa ja ottaa uskon askeleita.

Saulilla oli joitakin ongelmia. Hän piiloutui kuormastoon, kun alettiin vetää arpaa. Kuormastoonkaan ei kuitenkaan voinut piiloutua. Hänet löydettiin. Hänen oli astuttava tehtävään. Olet ehkä lukenut Joonasta, jolle tuli Jumalan sana: "Nouse, mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sitä vastaan; sillä heidän pahuutensa on noussut minun kasvojeni eteen" (Joona 1:2). Joona kuitenkin ajatteli, että tuo kaupunki tekee parannuksen, ja Jumala ei tuhoakaan sitä. Hän joutuu silloin häpeään. Hän ratkaisi ongelman siten, että päätti nousta Tarsiin laivaan. Laiva alkoikin keinua merellä, kun tuli myrsky. Jumalattomat merimiehet kyselivät omilta jumaliltaan, mistä myrsky johtui. He löysivät Joonan laivan ruumasta ja kehottivat häntäkin huutamaan avuksi Jumalaansa.

Joona rukoili ja sanoi, että myrsky on tullut hänen tähtensä, koska hän nousi laivaan paetakseen Jumalan kutsua, sitä tehtävää, jonka Jumala antoi hänelle. Käsky oli ollut selkeä. Oli mentävä suorinta tietä Niiniven kaupunkiin saarnaamaan parannusta ja pelastusta, että siellä opittaisiin erottamaan oikea ja vasen toisistaan. Se tarkoittaa, että heidän tuli oppia erottamaan hyvä pahasta. Heidän piti tulla tuntemaan Jumala ja tehdä parannus.

Joona kamppaili jumalattomien merimiesten kanssa jonkin aikaa. Sitten hän käski heidän heittää hänet mereen, että meri heille tyyntyisi. Hän joutui nöyrtymään Jumalan edessä myrskyn keskellä. Hän tiesi, että kun hänet sinne heitetään, ei ole enää mitään inhimillisiä pelastuskeinoja. Hän ajelehtii meressä. Jos Jumala hänet vielä korjaa ja palauttaa saarnaamaan Niiniven kaupunkiin parannusta, se kaikki on armoa. Ei ole muuta kuin myrskyävä meri.

Sitten tuli kala, joka nielaisi hänet. Hän huusi Herraa kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä. Sitten hän oli riittävän nöyrä mies menemään Niiniven kaupunkiin ja saarnaamaan sen sanan, jonka Jumala oli käskenyt saarnata. Mutta oliko Jumalan tahto, että hän nousee Tarsiin laivaan? Oliko Jumalan tahto, että Saul piiloutuu kuormastoon? Ei varmasti ollut. Mutta me huomaamme, että me emme voi piiloutua Jumalan kutsun edessä. Jumalan kutsu seuraa aina sitä, joka on kutsuttu. Aina joudumme valinnan eteen. Valitsemmeko Tarsiin laivan vai lähdemmekö suorinta tietä täyttämään Jumalan kutsua? Aika ajoin joudumme valitsemaan.

Saulilla oli alusta asti mukana epäilystä. Hän yritti piiloutua. Eräässä vaiheessa Israelin kansa oli hädässä. Jumalan Henki tuli Sauliin, ja hän paloitteli härkäparin, lähetti palat Israelin sukukunnille ja sanoi: "Näin tehdään jokaisen härjille, joka ei seuraa Saulia ja Samuelia" (1. Sam 11:7). Hänet siis valtasi kuitenkin Jumalan voima ja voitelu. Mutta sitten hän lankesi pois Herrasta, kun ei tuhonnut kaikkea sitä sotasaalista, jonka Jumala käski hänen tuhota. Tämän tähden paha henki alkoi vaivata hänen elämäänsä. Hän oli kuninkaana neljäkymmentä vuotta, mutta hänellä ei ollut voimaa hallita Israelia. Jumala nimittäin siirsi voitelunsa toiselle miehelle, Daavidille.

"Ja Herra sanoi Samuelille: `Kuinka kauan sinä suret Saulia? Minähän olen hyljännyt hänet, niin ettei hän enää saa olla Israelin kuninkaana. Täytä sarvesi öljyllä ja mene; minä lähetän sinut beetlehemiläisen Iisain luo, sillä hänen pojistansa minä olen katsonut itselleni kuninkaan.'

Mutta Samuel sanoi: `Kuinka minä voisin mennä sinne? Jos Saul saa sen kuulla, tappaa hän minut.' Herra vastasi: `Ota mukaasi vasikka ja sano: `Minä tulin uhraamaan Herralle'. Kutsu sitten Iisai uhrille, niin minä ilmoitan sinulle, mitä sinun on tehtävä; ja voitele minulle se, jonka minä sinulle osoitan.'

Samuel teki, niinkuin Herra oli puhunut. Mutta kun hän tuli Beetlehemiin, tulivat kaupungin vanhimmat vavisten häntä vastaan ja kysyivät: `Tietääkö tulosi rauhaa?' Hän vastasi: `Rauhaa. Minä olen tullut uhraamaan Herralle. Pyhittäytykää ja tulkaa minun kanssani uhrille.' Ja hän pyhitti Iisain ja hänen poikansa ja kutsui heidät uhrille.

Kun he sitten tulivat ja hän näki Eliabin, ajatteli hän: `Varmaan on nyt tässä Herran edessä hänen voideltunsa'. Mutta Herra sanoi Samuelille: `Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta vartaloansa, sillä minä olen hänet hyljännyt. Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen.'

Niin Iisai kutsui Abinadabin ja toi hänet Samuelin eteen. Mutta hän sanoi: `Ei ole Herra tätäkään valinnut'. Silloin Iisai toi Samman esille. Mutta hän sanoi: `Ei ole Herra tätäkään valinnut'. Niin toi Iisai seitsemän poikaansa Samuelin eteen. Mutta Samuel sanoi Iisaille: `Herra ei ole valinnut ketään näistä'. Ja Samuel kysyi Iisailta: `Siinäkö olivat kaikki nuorukaiset?' Hän vastasi: `Vielä on nuorin jäljellä, mutta hän on kaitsemassa lampaita'. Niin Samuel sanoi Iisaille: `Lähetä noutamaan hänet, sillä me emme istu ruualle, ennenkuin hän tulee tänne'. Silloin tämä noudatti hänet, ja hän oli verevä, kaunissilmäinen ja sorea nähdä. Ja Herra sanoi: `Nouse ja voitele tämä, sillä hän se on!' Niin Samuel otti öljysarven ja voiteli hänet hänen veljiensä keskellä. Ja Herran henki tuli Daavidiin, siitä päivästä ja yhä edelleen. Sitten Samuel nousi ja meni Raamaan.

Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä. Niin Saulin palvelijat sanoivat hänelle: `Katso, Jumalan lähettämä paha henki vaivaa sinua. Käskeköön vain herramme, niin palvelijasi, jotka ovat edessäsi, etsivät miehen, joka taitaa soittaa kannelta, että hän, kun Jumalan lähettämä paha henki tulee sinuun, soittaisi sitä, ja sinun olisi parempi olla.' Silloin Saul sanoi palvelijoillensa: `Katsokaa minulle mies, joka on taitava soittaja, ja tuokaa hänet minun luokseni'.

Niin eräs nuorista miehistä vastasi ja sanoi: `Katso, minä olen nähnyt beetlehemiläisellä Iisailla pojan, joka taitaa soittaa ja joka on kelpo mies ja sotilas sekä ymmärtäväinen puheiltaan ja komea mies, ja Herra on hänen kanssaan'. Niin Saul lähetti sanansaattajat Iisain luo ja käski sanoa: `Lähetä minun luokseni poikasi Daavid, joka kaitsee lampaita'. Ja Iisai otti aasin sekä leipää, viinileilin ja vohlan ja lähetti ne poikansa Daavidin mukana Saulille. Ja Daavid tuli Saulin luo ja rupesi palvelemaan häntä; ja hän tuli hänelle hyvin rakkaaksi ja pääsi hänen aseenkantajakseen" (1 Sam 16:1-21).

Tässä oli myös kutsu. Iisain pojista valikoitiin kuningasta. Heidän ulkomuotoaan katseltiin ja heitä tuotiin yksi kerrallaan esiin. Jumalan valinta osui viimeiseen. Kaikki muut pojat olivat kuninkaan näköisiä, heillä oli kaunis vartalo ja muoto, mutta heiltä puuttui kuninkaan sydän. Sauliltakin puuttui itse asiassa kuninkaan sydän. Raamattu sanoo, että hänen ylleen vuodatettiin vain öljyastia. Daavidin kohdalla puhutaan, että vuodatettiin öljysarvi. Jo kutsuvaiheessa oli eroa. Sarvi kuvaa voimaa. Hänellä oli heti kutsun alusta asti taistelijan sydän. Hänelle annettiin voima taistella.

Oli muutakin eroa. Saulista tuli nopeasti kuningas, kun kutsu tuli. Mutta Daavid joutui odottamaan kuninkuuttaan koko sen ajan, kun Saul oli kuninkaana, neljäkymmentä vuotta. Hänen täytyi kasvaa. Edellinen kuningas oli hänen vihamiehensä ja väijyi hänen henkeään. Jos Jumala vuodattaa öljysarven jonkun ylle, ja kutsu alkaa polttaa, siitä seuraa myös se, että alkaa vastustus. Ne alkavat vastustaa, joilla ei ole kokosydämistä Herran tuntemusta, kuninkaan sydäntä. Saulilla oli mahdollisuus yrittää, mutta hän noudatti Jumalan antamia ohjeita vain suurpiirteisesti. Hän ajatteli aina, että ei haittaa, vaikka jättääkin osan tuhoamatta siitä, minkä Herra on käskenyt tuhota. Samuel kuitenkin tuli kysymään: "Mitä tämä lammasten määkiminen sitten on, joka kuuluu minun korviini, ja tämä raavaiden ammuminen, jonka kuulen?" (1 Sam. 15:14) Ei ollut tuhottu sitä sotasaalista, jonka Jumala oli käskenyt tuhota.

Daavid kasvoi ja voimistui. Hänen tehtävänsä kuninkaan hovissa oli pitää paha henki kurissa. Tuntuu oudolta kutsumukselta! Uuden kuninkaan tehtävä on pitää vanhassa kuninkaassa oleva paha henki kurissa, ettei se liikaa villiintyisi ja että vanha kuningas voisi jotenkin saada hallituskautensa päätökseen. Nämä tuntuvat melko ihmeellisiltä asioilta Jumalan Sanassa.

Ehkä ajattelet, että tämä kaikki on historiaa. Se on jo takana päin. Tänä päivänä kaikki on kuitenkin vielä samalla lailla. Jumala kutsuu ja haluaa vuodattaa öljysarven, että työ menisi eteenpäin. Mutta on niitä, jotka kykenevät ottamaan vastaan vain vähän öljyä astiasta. He eivät kykene ottamaan vastaan voimaa. He pystyvät ottamaan vastaan astiallisen öljyä, mutta eivät sarven täyttä öljyä. He epäilevät ja aika ajoin haluavat piiloutua. Toisinaan he virtaavat Jumalan voimassa, toisinaan piiloutuvat kuormastoon tai nousevat Tarsiin laivaan.

Jumala tahtoisi kutsua sellaisia miehiä ja naisia kuin Daavid, joka kokosydämisesti taisteli ja otti jokaisen haasteen vastaan. Hän repi jokaisen leijonan ja murskasi jokaisen vallan, joka asettui häntä vastaan. Hänellä oli taistelijan sydän. Hänellä oli kyky hallita Israelia ja kyky sotia.

Oli jotakin eroa näillä kahdella miehellä ja näillä kahdella sydämellä. Saul ei vaeltanut ehyellä sydämellä Herran edessä. Hän oli kuninkaaksi tultuaan saanut käskyn, että kaikki vainajahenkien palvojat piti poistaa Israelin kansan keskeltä. Mutta kun hänelle tuli heikko hetki, eikä Jumala enää puhunut profeettojen kautta eikä uurimin eikä tummimin kautta, hän kysyi, olisiko kuitenkin jäänyt jäljelle joku, jolla oli vainajahenki vallassaan. Hän luisui pois ja alkoi etsiä vastausta saatanalta. Siitä seurasi Jumalan tuomio. Kun hän käski nostattaa profeetta Samuelin hengen, Jumalan tuomio tuli. Tuli sana: "Huomenna olet sinä poikinesi minun tykönäni" (1 Sam. 28:19).

Jos aina pakenemme Jumalan kutsua, voi olla, että joskus kohtaamme tuomion Jumalan. Saatamme eksyä kysymään neuvoa väärästä paikasta ja palata siihen, minkä itse olemme tuhonneet tai käskeneet tuhoamaan. Olen joskus sanonut vanhurskauden tiestä, että meidän tulisi aina mennä eteenpäin. Tulisi aina olla se mieli, että Kristus kasvaisi minussa ja minä vähenisin.

Joskus joku tulee sellaiseen olotilaan, jossa hän ajattelee: nyt kaikki on hyvin, minä tyydyn tähän tasoon. Mutta Jumalan Sana sanoo: "Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka" (San. 4:18). Jos jostakin syystä vaellus pysähtyy, Jumalan Sanan mukaan se onkin takaisinpäin menoa. Meidän pitäisi aina vähetä ja Jumalan kasvaa.

Daavid eteni. Hän soitti kannelta vanhalle kuninkaalle, ja seuraavassa hetkessä hän tappoi Goljatin. Hän tahtoi kiivailla Israelin puolesta. Hän oli liian pieni ja heikko kantamaan sotilaan varusteita. Hän kuitenkin turvasi Herraan. Hän otti kiven linkoonsa ja linkosi sen Goljatin otsaan. Sotavarusteet olivat vain lihan käsivartta. Suuri näkyvä varustus, miekka ja puku olivat vain ajallista ja lihallista. Hän turvasi Herraan, ja Herra vaikutti niin, että kivi osui suoraan Goljatin otsaan. Hän halusi osua siihen kohtaan, joka saa vihollisen leirin hajalle ja vihollisen lähtemään pakoon. Tämä oli tärkeimpiä kuninkaan ominaisuuksia: iskeä vihollista siihen kohtaan, mistä tulee täydellinen sekasorto.

Koska Goljatissa personoitui kaikki filistealaisten ja muiden Israelin vihollisten viha ja kauna, riitti, kun tuon yhden suuren jättiläisen otsaan ammuttiin kivi. Koko vihollisen leiri oli silloin hajalla. Tiedämme, että se ei jättänyt Daavidinkaan sydäntä kylmäksi, että hän menestyi. Hän halusi voittaa lisää ja taistella lisää. Hebrealaiskirje kertoo uskon sankareista: "Uskon kautta... voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa" (Hebr. 11:33-34).

Jos emme ollenkaan aloita sotimista vaan pakenemme, piiloudumme kuormastoon tai nousemme Tarsiin laivaan, emme koskaan pääse siihen määränpäähämme, jonka Jumala tarkoitti meille. Daavid alistui täydellisesti siihen, että hän ei sinä päivänä vielä pääse kuninkaaksi, kun öljysarvi vuoti hänen ylleen. Hänestä ei tullut väkevää uskonsankaria vielä sinä päivänä. Hän kuitenkin pääsi koskettamaan sitä voimaa, että hän tahtoi taistella ja voittaa aina vain lisää. Saul oli ailahteleva. Hän halusi silloin tällöin voittaa ja toisinaan tehdä jotakin muuta. Hän ei halunnut olla kovin tarkka Jumalan sanan kanssa. Siksi Herra ei antanut hänen menestyä.

Jos mielimme viimeisinä päivinä, että Jumalan valtakunta menee eteenpäin ja että Herran kirkkaus ilmestyy Jumalan kansan keskellä, me tarvitsemme Daavidin kaltaisia taistelijoita. Tarvitsemme taistelijoita, jotka eivät pidä halpana pienten alkujen päiviä. Jos Jumala kehottaa aloittamaan taistelun jostakin asiasta, tulisi taistella voitto siinä asiassa ja sitten vasta siirtyä uuteen asiaan.

Tämän päivän yhteiskunta kuitenkin haluaa saada kiireesti valmista aikaan. Ei ole aikaa kouliintua ja kasvaa, ei ole aikaa etsiä Herraa. Siitä seuraa se, että haluttaisiin tulla suoraan, ilman koulutusta palvelutehtävään, josta ehkä jo ennusmerkki on puhunut. Haluttaisiin mennä Jumalan kutsun ja tehtävän edelle. Seurauksena on Saulin kohtalo. Ei olekaan voimaa ja sydäntä tehdä sitä, minkä Jumala on tarkoittanut. Siksi on tärkeää, että teemme oikeaan aikaan sen, mitä Jumala on käskenyt tehdä. Vain silloin Jumalan työ voi menestyä. Jumalalla on tarkkoja ennusmerkkejä ja ajoituksia, joista meidän tulisi ottaa vaarin. Tulisi mennä ennusmerkistä toiseen täsmällisen tarkasti.

Elisakin seurasi Eliaa täsmällisen tarkasti tietystä kaupungista toiseen. Hän ei voinut mennä suoraan Jordanille Elian perässä, vaan hänen oli kuljettava kaikkien niiden kaupunkien läpi, jotka Jumala oli säätänyt heidän kuljettavikseen.

Näitä kaupunkeja olivat Gilgal, lupauksen kaupunki, Beetel, jossa rukoiltiin, Jeriko, jossa murrettiin muureja, ja sitten tuli Jordanin virta. Jumalalla oli oma järjestyksensä. Elisan tuli seurata Eliaa näiden kaupunkien kautta Jordanin toiselle puolelle. Jordan-virran yli ei voinut kulkea suoraan. Jos he olisivat menneet suoraan sinne, Elisa ei olisi saanut kaksinkertaista osaa uskon Hengestä, jota hän pyysi. Hänen uskonsa tuli koetelluksi kaikissa näissä kaupungeissa. Niillä kaikilla on vertauskuvallinen merkitys Jumalan Sanassa.

Elisan täytyi kulkea tietty aika Elian jäljessä. Ei ollut mitään muuta tapaa päästä osalliseksi Elian hengestä, päästä käsiksi Jumalan voimaan, kuin kuuliaisesti seurata vanhaa profeettaa ja kuunnella, mitä ohjeita hänellä oli annettavana. Tuli käydä läpi jokainen kaupunki: lupaus, rukous, muurien murtaminen.

Kun Elia oli voittanut Baalin profeetat Karmel-vuorella, Iisebel alkoi vainota häntä. Hän tunsi ehkä itsensä jo vanhaksi. Sitten Jumalalta tuli sana siitä, mitä hänen vielä kuitenkin tulee tehdä. Jumala käski hänen mennä voitelemaan Elisa hänen sijaansa profeetaksi. Hänellä oli muutakin tehtävää. Hänen tuli voidella myös kuninkaita.

Kun Elia oli paennut Iisebeliä, hän ikään kuin lymysi Herraa. "Herran sana tuli hänelle; hän kysyi häneltä: `Mitä sinä täällä teet, Elia?' Hän vastasi: `Minä olen kiivailemalla kiivaillut Herran, Jumalan Sebaotin, puolesta. Sillä israelilaiset ovat hyljänneet sinun liittosi, hajottaneet sinun alttarisi ja tappaneet miekalla sinun profeettasi. Minä yksin olen jäänyt jäljelle, mutta minunkin henkeäni he väijyvät, ottaaksensa sen.' Hän sanoi: `Mene ulos ja asetu vuorelle Herran eteen'. Ja katso, Herra kulki ohitse, ja suuri ja raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, kävi Herran edellä; mutta ei Herra ollut myrskyssä. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys; mutta ei Herra ollut maanjäristyksessä.

Maanjäristyksen jälkeen tuli tulta; mutta ei Herra ollut tulessa. Tulen jälkeen tuli hiljainen tuulen hyminä. Kun Elia sen kuuli, peitti hän kasvonsa vaipallansa, meni ulos ja asettui luolan suulle. Ja katso, hänelle puhui ääni ja sanoi: `Mitä sinä täällä teet, Elia?' Hän vastasi: `Minä olen kiivailemalla kiivaillut Herran, Jumalan Sebaotin, puolesta. Sillä israelilaiset ovat hyljänneet sinun liittosi, hajottaneet sinun alttarisi ja tappaneet miekalla sinun profeettasi. Minä yksin olen jäänyt jäljelle, mutta minunkin henkeäni he väijyvät, ottaaksensa sen.'

Herra sanoi hänelle: `Lähde takaisin samaa tietä, jota tulit, erämaan kautta Damaskoon. Mene ja voitele Hasael Aramin kuninkaaksi. Ja voitele Jeehu, Nimsin poika, Israelin kuninkaaksi. Ja voitele sijaasi profeetaksi Elisa, Saafatin poika, Aabel-Meholasta. Ja on tapahtuva näin: joka välttää Hasaelin miekan, sen surmaa Jeehu, ja joka välttää Jeehun miekan, sen surmaa Elisa. Mutta minä jätän jäljelle Israeliin seitsemäntuhatta: kaikki polvet, jotka eivät ole notkistuneet Baalille, ja kaikki suut, jotka eivät ole hänelle suuta antaneet.'

Niin hän lähti sieltä ja kohtasi Elisan, Saafatin pojan, kun tämä oli kyntämässä; kaksitoista härkäparia kulki hänen edellänsä, ja itse hän ajoi kahdettatoista. Kulkiessaan hänen ohitsensa Elia heitti vaippansa hänen päällensä. Niin hän jätti härät, riensi Elian jälkeen ja sanoi: `Salli minun ensin antaa suuta isälleni ja äidilleni; sitten minä seuraan sinua'. Elia sanoi hänelle: `Mene, mutta tule takaisin; tiedäthän, mitä minä olen sinulle tehnyt'. Niin hän meni hänen luotaan takaisin, otti härkäparinsa ja teurasti sen, ja härkäin ikeellä hän keitti lihat; ne hän antoi väelle, ja he söivät. Sitten hän nousi ja seurasi Eliaa ja palveli häntä" (1 Kun. 19:9-21).

Näemme, että Elisalle tuli kutsu siten, että vanha profeetta heitti vaippansa hänen päälleen. Tämä sanoi vain: "Tiedäthän, mitä minä olen sinulle tehnyt." Kyllä Elisa ymmärsi, mitä se tarkoitti, sillä hän laittoi härät lihoiksi ja sytytti ikeet härkien alle palamaan. Hän tiedosti, että Jumala kutsuu häntä nyt profeetan tehtävään. Hän kuitenkin tiedosti myös sen, että hän ei ole Elia eikä hänellä ole Elian voimaa eikä kaksinkertaista osaa. Sanotaanhan, että hän seurasi Eliaa ja palveli häntä.

Elisa ei vielä silloin kyennyt tekemään niitä tekoja, joita hän teki myöhemmin. Mutta Jumala kutsui hänet koulutukseen. Mikä olisi voinut olla sen parempi paikka nuorelle profeetalle saada koulutusta kuin seurata vanhaa profeettaa. Ei ollut muuta mahdollisuutta.

Jumalan valtakunnan työssä on jatkuvuutta. Jumala on historian aikana nostanut paljon voideltuja miehiä ja naisia. Hän on käyttänyt heitä. Kun heidän aikansa on tullut, he ovat siunanneet taas uusia menemään. Jumalan työssä on aina jatkuvuutta. Meidän täytyisi aina ammentaa kaikki se voima ja voitelu, jonka Jumala on seurakunnalleen antanut historiankin kuluessa. Tulisi myös ammentaa Jumalan Sanasta se, millä tavalla Jumalan voitelemat miehet ja naiset toimivat. Siitä opimme, miten Jumalan sotia käydään.

Tulisi olla nöyryyttä alistua Jumalan Hengen koulutettavaksi. Meillä täytyisi olla myös nöyryyttä kuunnella niitä Herran palvelijoita, joita Jumala on historian aikana käyttänyt, katsoa, miten he ovat toimineet ja mitä saaneet aikaan. Tulisi ottaa opiksemme myös niistä virheistä, joita he ovat tehneet, ettemme lankeaisi samoihin virheisiin.

Saulin elämä puhuu meille siitä, että pitää vaeltaa kokosydämisesti Herran edessä ja noudattaa Jumalan Sanaa ja Jumalan käskyjä täsmällisesti ja tarkasti. Ei pitäisi lisätä niihin mitään eikä jättää tuhoamatta sitä, minkä Jumala on tuhon omaksi vihkinyt.

Daavidin elämä puhuu siitä, että tulee taistella pientenkin alkujen päivinä voittoja. Jos ensimmäisenä pienten alkujen päivänä on vastassa yksi leijona, se täytyy tappaa ja voittaa. Vaikka ei olisi muuta asetta kuin paljaat kädet, se täytyy sittenkin tappaa, jotta seuraavassa taistelussa voi olla niin paljon voimaa, että selviää vähän isommasta vihollisesta.

Jonakin päivänä voi vastassa olla jo Goljat. Herran palvelijan sydämessä on silloin jo uskoa ja voitelua. "Kun minä tuon kiven linkoan, se menee otsasta sisään täsmällisesti ja tarkasti. Sitten otan sen oman miekan ja pistän sillä sitä!" Mikä voisi olla sen parempaa sotaa kuin se, että otetaan vihollisen miekka ja pistetään sillä vihollista itseään. Se saa parhaan tuloksen aikaan.

Daavid ei voinut kuitenkaan edetä paimentolaispojan tehtävistä suoraan kuninkaan linnaan. Hänen täytyi käydä kaikki uskon taistelut. Sitten hänen sydämensä oli koeteltu, ja hänellä oli todellinen kuninkaan sydän. Hän kykeni voittamaan kaikki Israelin ympärillä olevat viholliset. Kun Salomon aika tuli, hän saattoi luovuttaa valtakunnan ja sanoa, että rauha on rajoilla, ja poika saa jatkaa uudella tavalla ja hallita rauhan kuninkaana. Voin kuvitella hänen sanoneen: "Minä jouduin valloittamaan nämä kaikki alueet, taistelemaan ja tappamaan viholliset, mutta minä siunaan sinut, että menisit ja jatkaisit ja hallitsisit niin kuin Jumala sinulle puhuu."

Salomokaan ei kuitenkaan ollut uskollinen. Hän lankesi pois. Hän otti vieraita vaimoja ja alkoi haureudessa kulkea niiden viholliskansojen kanssa, jotka Daavid oli miekallaan tuhonnut. Vihollisen miekan, joka ajettiin pakoon, Salomo salli tulla takaisin! Taas Israelin kansan ylle tulivat kirouksen sateet.

Salomon valtakunta oli alussa siunauksen valtakunta. Sitten se luisui, koska kuningas luopui Herrasta. Tämä kaikki puhuu meille siitä, että Herran edessä tulee vaeltaa kokosydämisesti. Jumalan Sanasta näemme, että vaikka on kuinka paljon voimaa ja voitelua, ei ole itsestäänselvyys, että pysymme Herrassa.

Olet ehkä lukenut Simsonin kohtalosta. Hän oli väkevä uskon sankari ja väkevä taistelija. Mutta hänellä oli henkilökohtainen ongelma. Hänellä oli sama ongelma kuin Salomolla. Hän ei kyennyt voittamaan haureuden henkeä vaan antoi periksi. Hän maksoi siitä kalliin hinnan. Hän menetti molemmista silmistään näön, ja hänen täytyi jauhaa vankilassa.

Sittenkin oli lopussa siunaus. Viimeisillä voimillaan hän turvasi Herraan: "Herra, Herra, muista minua ja vahvista minua ainoastaan tämä kerta, oi Jumala" (Tuom. 16:28). Hänenkin nimensä on mainittu uskon sankarien joukossa, koska hän lopussa turvasi Herraan. Mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi kuollut vankilassa eikä olisi huutanut Herran puoleen? Hänen nimeään ei olisi mainittu uskon sankarien joukossa. Jos joku on harjoittanut vanhurskautta ja lankeaa siitä pois, Sanan mukaan hänen vanhurskauttaan ei muisteta. Mutta jos hän palaa Herran tykö ja on Herran oma silloin, kun viimeinen pasuuna soi, vanhurskaus muistetaan.

Jumalan työn ja kutsun kanssa pitää olla uskollinen ja seistä pystyssä myös koetuksen päivinä. Vastassa on monenlaisia vihollisia. Simsonin ja Salomonin ongelma oli haureus. Tuo sama henki yritti vallata myös Daavidin, mutta hän nöyrtyi Jumalan eteen ja teki parannusta. Hän sai jatkaa kuninkaana, mutta lankeemuksestaan hän joutui maksamaan kalliin hinnan. Haureuden seurauksena syntynyt lapsi kuoli. Kuningas joutui pilkatuksi kansan keskellä. Profeetta Naatan tuli hänen luokseen ja sanoi, että hänen syntinsä annetaan hänelle anteeksi, mutta miekka ei väisty hänen suvustaan. Hän joutui kärsimään siitä, että hän lankesi.

Mutta hän kääntyi Herran puoleen, ja Jumala antoi hänen kuitenkin pitää valtaistuimensa, vaikka se vapisikin aika ajoin. Kuningas joutui lähtemään omaa poikaansakin pakoon. Tämä nousi haureudessa Daavidin vuoteelle. Miekka siis tuli sukuun tuomaan kirousta. Se ei kuitenkaan ollut Jumalan täydellinen tahto. Daavidkin olisi päässyt helpommalla, jos tuota lankeemusta ei olisi ollut.

Ollessani Yhdysvalloissa siellä oli joitakin Jumalan palvelijoita, jotka lankesivat samoihin synteihin. He joutuivat julkisen sanan riepoteltaviksi. Osa heistä teki parannusta. Osa ei ole tehnyt sitä vielä tähän päivään mennessä. Heilläkään, jotka tekivät parannuksen, ei ollut enää samoja mahdollisuuksia jatkaa kutsussa, joka heillä oli. Miekka ei voi väistyä, sielunvihollinen pitää siitä huolen tuomalla esiin heidän lankeemuksensa yhä uudelleen, vaikka he ovat tehneet parannuksen.

Siksi haluan rukoilla ja uskoa, että sinä ja minä voisimme elää puhdasta ja pyhää elämää Jumalan yhteydessä, ettei se kutsu, jonka Jumala on antanut tai on antamassa, joutuisi häpeään. Siten Herran nimi tulee kutsun kautta loppuun asti kirkastetuksi. Raamatussa useille Herran palvelijoille kävi niin, että kutsun täyttämisen aika loppui ikään kuin kesken. He lankesivat pois.

Oli niitäkin, jotka uskollisesti vaelsivat loppuun asti Herran yhteydessä ja kantoivat jatkuvasti hedelmää. Mikä ihaninta, he jättivät seuraavalle sukupolvelle, seuraavillekin työntekijöille väkevän siunauksen. Otan vain joitakin esimerkkejä. Joosua jätti väkevän siunauksen. Vanhimmat vapisivat Jumalan pelosta vielä hänen kuolemansa jälkeen. Heidän sydämissään oli vielä se kokemus, että tuo mies oli vanhurskas ja että hän palveli Herraa.

Samuel jätti hyvän perinnön. Vanhuuteensa asti hän uskollisesti palveli Herraa ja toimitti profeetan viran. Joosef palveli uskollisesti Herraa Egyptissä. Hän antoi määräyksen, että kun Israelin kansa lähtee Egyptistä, hänen luitaan ei saa jättää sinne. Hän jätti hyvän perinnön. Hän jätti uskon voimakkaan sanan, että eräänä päivänä kansa lähtee Egyptistä ja hänen luunsa kannetaan kansan mukana luvattuun maahan. Hänellä oli usko, ja hänellä oli näky Jumalalta, että noin neljänsadan vuoden kuluttua Herra ilmestyy, ja kansa lähtee.

Tiedämme, että tuo sana oli valtava siunauksen sana heprealaisten keskuudessa Egyptin orjuuden pesässä. He muistelivat Joosefin puhuneen siitä, että hänen luunsa kannetaan sieltä eräänä päivänä pois. Joosefin tulevaisuudennäky kannusti kansaa taistelemaan ja rukoilemaan, että vapautuksen aika koittaisi ja orjuuden pesästä päästäisiin pois. Suuret Jumalan miehet ovat aina jättäneet niin suuren siunauksen, että se kantaa satojen vuosien, jopa kahdentuhannen tai kolmentuhannen vuoden päähän siunausta meille.

Rukoukseni on, että sinä ja minä kantaisimme sellaista hedelmää, että sen muistokin siunattaisiin vielä jonakin päivänä. Rukoilen myös, että seisoisimme uskollisesti sen kutsun takana, jonka Jumala on antanut, ettei meille kävisi niin kuin Eevalle paratiisissa. Sielunvihollinen alkoi kysellä, onko Jumala todella puhunut tällä tavalla. Sinun sydämessäsi saattaa alkaa kuulua tällaisia ääniä, kun piru tulee kysymään, onko Jumala todella näin puhunut. Silloin sinulta täytyisi tulla selkeä reaktio, että vastustat perkelettä, niin että se pakenee.

Se tulee kauniisti kysymään: "Onko Jumala todella puhunut tällä tavalla. Etkö voisi tehdä saman asian tällä tai tällä tavalla?" Jos alat kuunnella sielunvihollisen ääntä, sinä lankeat pois kutsusta. Voit joutua vapisemaan Tarsiin laivassa myrskyn keskellä sen tähden, että hylkäsit Herran kutsun.

Tietenkin on mahdollisuus palata, mutta se on tuskien tie. Meidän täytyisi ymmärtää, että Jumala omalta puoleltaan antaa voimaa, voitelua ja viisautta mennä kutsun kanssa eteenpäin. Joka päivä olemme kuitenkin valinnan edessä: Seuraanko minä Herraa tänään, seuraanko huomenna, seuraanko häntä kirkkaaseen sydänpäivään saakka? Olemme aina valinnan edessä. Vaikka olisimme kuinka paljon tähän päivään mennessä saavuttaneet voittoja, huomisaamuna olemme jälleen valinnan edessä, jatkammeko uskollisesti kutsumme kanssa.

Siksi Sana sanoo: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan" (Luuk. 9:62). Herra tahtoo kutsua ja voidella viimeisinä päivinä sellaisia palvelijoita, jotka näkevät selvästi ja kirkkaasti silmiensä edessä Jumalan lupauksen, hänen kirkkautensa ja Jeesuksen Kristuksen ilmestymisen. He näkevät uskon silmin sydänpäivän. Niin kuin Joosefkin katseli uskon silmin: Päivä tulee, jolloin Herran kansa vapautetaan Egyptistä, orjuuden pesästä.

Haluan sanoa profeetallisena sanana, että viimeisinä päivinä tulee sana Herran huulilta. Jumalan kansa vapautetaan ikeistä ja orjuuden pesistä. Mutta ei jokaisen israelilaisen ollut pakko lähteä Egyptistä. Jos joku olisi halunnut jäädä sinne, se olisi ollut mahdollista. Lähdön jälkeen hän olisi kyllä kuollut siellä faaraon miekkaan.

Jos siis Jumala sanoo sinulle, että sinun on lähdettävä ulos siitä ja siitä viimeisinä päivinä, minä neuvon sinua Herran palvelijana: Tottele Herraa, ennen kuin faaraon miekka tulee ja pistää sinua. On parempi, että sinä olet taistelemassa ja ottamassa faaraolta oikeaan aikaan miekan pois. On parempi, että sinä pistät sillä sitä itseään kuin että kävisi päinvastoin, sillä silloin se on kirouksen miekka. Tulee kirouksen sade, kun pitäisi olla elonleikkuu.

Herra tahtoo, että viimeisessä elonleikkuussa olisi paljon työmiehiä ja paljon uskollisia palvelijoita. Mutta moni on kääntynyt pois. Miksi? Herran kutsu koetaan liian vaativana. Tuntuu helpommalta kuunnella sielunvihollisen ääntä niin kuin Eeva paratiisissa: "Onko Jumala todella puhunut näin?"

Uskon, että niitä on monta, joille Jumala on todella puhunut kutsusta. On kuitenkin monta asiaa, jotka sielunvihollinen on tuonut, ja on epäilystä. Mutta Jumala voi voidella sinut uudelleen ja lähettää sinut uudelleen, jos sinä nouset uskon hengessä ja annat öljysarven ja voiman vallata elämäsi. Älä tyydy siihen, että tulee vain vähän öljyä öljyastiasta, vaan anna koko öljysarven vuotaa yllesi. Viimeisinä päivinä tarvitset kaiken sen voiman ja voitelun, minkä sinun astiasi tänä päivänä kykenee vastaanottamaan.

Sanon tämän Herran sanana: Viimeisinä päivinä tarvitsemme jokaisen pisaran. Jokaisesta koulutuksen hetkestä, missä näinä päivinä olemme kaiken hyvinvointimme keskellä, on hyötyä viimeisinä päivinä. Jos kapinoimme koulutusta, kutsua ja sitä voimaa vastaan, jolla Jumala haluaa kutsua, olemme viimeisinä päivinä vaikeuksissa. Olemme kuin Israelin kansa orjuuden pesässä ja jäämme sinne liian pitkäksi aikaa.

Kun Jumalan Henki sanoo: "Ulos siitä ja siitä!", silloin on lähdön aika. Kaikella profeetallisella sanalla on täsmällinen aikamäärä Jumalan Sanassa. Kun tietyt ennusmerkit tulevat ja täyttyvät, kaikki tapahtuu. Raamattu puhuu viisaista ja tyhmistä neitsyistä. Viisailla oli öljyä, mutta tyhmillä ei ollut. He halusivat öljyä silloin, kun sitä ei enää ollut jakelussa. He huusivat sitten, kun ovi oli jo kiinni.

Olen sanonut, että me kaikki haluamme herätystä. Haluamme nähdä sen päivän, jolloin rammat paranevat, riivaajat lähtevät ulos, kuolleet herätetään ja Jumalan kansa menee Filippuksen kyydillä sinne ja tänne, minne vain Henki kuljettaa. Mutta jos sinä et ole kuuliainen sille koulutukselle, joka nyt on menossa, et ole siihen valmis silloin, kun sen aika on. Et voi enää syttyä siitä Hengestä, jos et nyt jo alistu sen koulutuksen alle, jota Pyhä Henki haluaa sinun elämässäsi ja läheistesi elämässä suorittaa.

Daavid ei voinut nousta paimentolaispojasta suoraan kuninkaan linnaan. Sinäkään et voi nousta siihen suureen palvelutehtävään, johon Jumalan kutsu on käynyt, jos et alistu kaikkeen siihen koulutukseen ja kuritukseen, jonka Jumala tahtoo antaa. Tämä sama sana koskee myös minua itseäni.

Tulee alistua Jumalan koulutettaviksi niin kuin Elisa alistui Elian koulutettavaksi. Mikä odottikaan Jordan-virran toisella puolella sen jälkeen, kun kaikki kaupungit oli käyty läpi, koko kutsu oli käyty läpi ja kaikki ikeet oli laitettu palamaan, härät oli paloiteltu ja lihat jaettu väen syötäviksi. Ei saanut olla mitään kannettavaa mukana, vain Jumalan sana ja Elian vaippa, jota Elisa kuljetti mukanaan. Oli usko, että Jumala pitää huolta. Ei tarvitse kulkea härkien jäljessä.

Tämän päivän ihmisten ongelma on uraputki, jonka jäljessä on pakko kävellä. Halutaan hyvät eläkepäivät. Täytyy hoitaa virkaa ja tehdä työtä. Jumalan kutsu kuolee. Herra, joka kutsuu, pystyy antamaan siunatut eläkepäivät ilman valtion tai kunnan eläkettä, jos me olemme uskollisia. On kysymys siitä, että sinä rukoilet: "Herra, tässä minä olen. Valtaa minut voimallasi ja voitelullasi. Lähetä ja irroita minut siihen työhön, johon sinä, Herra, tahdot."

Moni kuitenkin ajattelee: "Minä pidän tämän viran tai tämän tehtävän. Sen ohessa minä koetan palvella Herraa." Elisa ratkaisi tämän ongelman heti: Härät palasiksi, ikeet alle ja liikkeelle vanhan profeetan perään. Sen seurauksena kaksinkertainen osa Elian henkeä vuoti Elisan ylle. Elia ei itse asiassa täyttänyt kaikkea sitä, minkä Jumala käski sanoessaan, että Elian tuli voidella Elisa profeetaksi ja voidella kaikki kuninkaat ja ruhtinaat. Kuninkaitten ja ruhtinaitten voiteleminen jäi Elisan tehtäväksi.

Jumalan työssä oli jatkuvuutta. Elisa jatkoi siitä, mihin Elia oli jäänyt. Elia ei tehnyt kaikkea. Ei kyennyt, ei jaksanut, lopussa ei ollut enää voimaa. Elisa jatkoi siitä kaksinkertaisella voimalla. Tuollainen kaksinkertainen voima oli mahdollinen siksi, että Elia oli ollut uskollinen ja opettanut uskollisesti. Elisan ei tarvinnut aloittaa aivan alusta. Hän saattoi aloittaa siitä voimasta ja voitelusta, johon Elia oli vuosien aikana taistellut ja murtautunut läpi. Ei tarvinnut aloittaa tyhjästä. Oli jo olemassa väkevä voima ja väkevä voitelu, josta oli hyvä jatkaa eteenpäin.

Samoin Salomolla oli jo valtakunta olemassa. Sitä olisi ollut helppo hallita. Edellinen kuningas oli sotinut väkevästi ja saanut aikaan rauhan. Olisi ollut helppo jatkaa uskollisesti loppuun asti. Jumalan työssä on jatkuvuutta. Sinäkin voit jatkaa siellä, missä olet, eteenpäin siitä, mitä toiset jo ovat tehneet. Sinun ei tarvitse aloittaa nollapisteestä. Kohta kaksituhatta vuotta evankeliumi on ollut jo maan päällä. Tässäkin maassa se on ollut jo riittävän kauan vaikuttamassa. Meidän ei tarvitse aloittaa nollapisteestä, vaan saamme jatkaa eteenpäin siitä, mihin edelliset Jumalan palvelijat ovat jääneet.

Teemme virheen, jos yritämme aloittaa alusta. Meidän pitäisi hyödyntää kaikki se hedelmä, jonka edelliset Jumalan palvelijat ovat jättäneet. Siitä tulisi ammentaa, käyttää se hyödyksemme ja mennä eteenpäin. Silloin voi käydä kuin Elisan kohdalla, että Elian henki lankeaa kaksinkertaisena, koska Jumalan työssä tulee olla jatkuvuutta.

Jumalan valtakunta ei historian aikana ole koskaan ollut mikään ohimenevä ilmiö, vaan se on jatkuva. Ilmestyskirja puhuu hänestä, jonka nimi on Uskollinen ja Totinen. Hän ratsastaa edellä valkoisella hevosella. Hän on lähtenyt voittajana ja voittamaan. Hän on kulkenut edellä koko seurakunnan historian ajan. Hän, jolla on kädessään tulinen miekka, kysyy joka päivä: "Kuka lähtee seuraamaan? Kuka lähtee minun perässäni kulkemaan tänään, voittajana voittamaan? Minä menen edellä, mutta kuka lähtee mukaani?"

Se on Jumalan kutsua. Silloin löydämme tien, jonka hän on edellä käynyt ja raivannut. Jos olemme eksyneet syrjäpoluille siltä tieltä, jolla Uskollinen ja Totinen ratsastaa edellä valkoisella hevosella, meidän täytyy palata syrjäpolulta takaisin selkeälle tielle, jota Herra ratsastaa edellä.

Sodan lopputulos on tiedossa. Hän voittaa ja hänen valtakuntansa voittaa. Hänen valtakuntansa työntekijät myös voittavat, ne, jotka uskollisina seisovat loppuun asti ja seuraavat häntä.

Viimeisinä päivinä seulat seulovat. Sanassa sanotaan, että jos mahdollista, valitutkin eksyvät. Seulat seulovat, mutta jos sinä ja minä uhraamme aikaa rukoukseen, paastoon ja Jumalan Sanan tutkimiseen, uhraamme aikaa ammentaa niiltä voidelluilta, joita Jumala on antanut seurakunnalle tämän historian aikana, me selviämme perille. Työmme myös tulee täytetyksi. Ettei vain kävisi niin, että rakennamme oljista tai puusta, ja kaikki palaa pois. Tulisi päästä käsiksi jaloihin rakennusmateriaaleihin, jotka kestävät tulta.

Viimeisinä päivinä ja aina muulloinkin tämä on ollut koetinkivi: Herra tahtoo löytää niitä astioita, jotka kestävät tulta ja voivat välittää tulta eteenpäin. Herra sanoo Sanassaan: "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle" (Luuk. 12:49). Tänäänkin hän tahtoo heittää tulta sinun elämäsi ylle, jotta menisit ja heittäisit tulta eteenpäin ja että tulisit väkeväksi sodassa, kasvaisit ja voisit eräänä päivänä olla uskon sankarien joukossa.

Olemme jatkuvasti sotatilassa. Aina on taisteltava. On aloitettava pienemmillä sodilla ja edettävä suurempiin. Viimeinen sota on suurin. Viimeisinä päivinä kaikki huipentuu loppua kohti. Vaino ja vastustus lisääntyvät. Mutta mitä tekee Herra? Hän antaa seurakunnalleen suurimman voitelun, mikä sillä koskaan on ollut. Kaikkien Jumalan palvelijoiden hedelmä tulee lopussa yhteen. Lopussa kiitos seisoo Jumalan valtakunnankin työssä. Koko historia huipentuu loppua kohti.

Mitä nyt pitäisi tehdä? Nyt on päivä. Nyt pitäisi mennä eteenpäin ja seurata uskollisesti häntä, joka ratsastaa edellä. Tämä on hänen kutsunsa. Hän vuodattaa öljysarvensa, jotta sinulla ja minulla olisi voima mennä ja kantaa hedelmää.

<== Takaisin sisällysluetteloon