Tästä löydät uutiskirjeen tulostettavana PDF- versiona

Rauhantervehdys! Hartola 15.11.2008

Tämä on kirje on alkuaan kirjoitettu Kuninkaan Lähetys r.y:n kannattajajäsenille. Koin kehotusta muokata siitä uutiskirjeen laajempaan jakeluun, niille jotka ovat jättäneet kotisivuilleni sähköpostiosoitteensa

Elokuussa järjestimme evankeliointi kokouksen Sysmän Liikolan kylässä(olen syntynyt sen kylän läheisyydessä, ja käynyt kansakoulun siellä) paikallisella Seurantalolla. Kokoukseen tuli kaikkiaan noin 40 ihmistä, joista uskosta osattomia oli noin kymmenen. Tarkoituksemme on jakaa kokouksessa puhuttu saarna vielä ennen tämän vuoden loppua koko tuon kylän asukkaille ja hieman lähi kyliinkin.

Ajatus kokouksen pitämisestä tuli sydämelleni jo 2006 kesän aikana. Talossa, jossa kokousta pidimme, tapahtui talvella 2006 kaksi murhaa. Aloin kokemaan Jumalan johdatusta sille, että menemme julistamaan Jeesuksen veren voiman yli kaiken tapahtuneen. Koin myöskin, että sydämet ovat avoimia siinä kylässä kaiken tapahtuneen jälkeen evankeliumille. Niin myös käytännössä oli. Asia lykkääntyi aina tähän vuoteen saakka, kun en saanut järjestelyihin mukaan riittävästi uskovia. Jumalan armosta kylästä löytyi yksi mies, joka on uskossa. Esitin hänelle asiani kokouksen järjestämisestä. Hän sanoi heti, että niin minäkin olen jo pidemmän aikaa kokenut sisimmässäni, että siinä talossa pitää järjestää kokous. Olin paria viikkoa ennen kokousta eräällä paikkakunnalla kokouksessa. Ylistystä johti palava nuori sisar. Otin häneen seuraavalla viikolla yhteyttä ja kysyin, että tulisitko kokoukseen soittamaan kitarasi kanssa ja samalla johtaisit lauluja.

Hän ei miettinyt asiaa sen pidempään, vaan lupasi tulla. Koin jo siinä kokouksessa, jossa kuulin hänen ensimmäisen kerran soittavan, että hänellä on voitelu Jumalalta johtaa ylistystä. Hänelle kutsu oli tärkeä. Koska hän oli siihen mennessä johtanut ylistystä etupäässä kotikokouksissa. Laulut oikein upposivat ihmisten sydämiin. Kokous oli kaksiosainen. Ensimmäisen jakson jälkeen oli kahvitauko ja sitten taas jatkettiin lauluja ja julistusta. Meitä Sanan palvelijoita löytyi kokoukseen julistamaan neljä veljeä. Joten tuo kylä sai todellisen tuulahduksen taivaasta sinä päivänä.

Elokuussa pidimme täällä Hartolassa kokouksen, johon tuli uskovia vähän eri puolelta Suomea paikallisten lisäksi. Oli ihana rakentua yhteisestä uskosta monien uskonystävien kanssa. Monet uskovat saivat tutustua uusiin ystäviin täällä. Olimme vaimoni Kirsin kanssa kosketettuja siitä, että niin monet tulivat tänne jo aikaisemmin meitä auttamaan monissa käytännön asioissa

Kiitos myös niille, jotka ovat olleet täällä meitä auttamassa pitkin vuotta.

Täytyy ensi kesänä tutkia sitä vaihtoehtoa, että pitäisimme täällä useamman kokouksen perättäisinä päivinä. Näin jäisi enemmän aikaa Sanalle, rukoukselle, keskinäiselle rakentumiselle ja toisiimme tutustumiseen. Monet kokoukset, missä tapaan teitä uskovia omilla tai lähipaikkakunnillanne ovat sen luontoisia, että lähden kokouspaikalta esirukouspalvelun päätyttyä viimeisten joukossa. Ja näin jää vähän aikaa ajatusten vaihdolle.

Kun viimeisetkin uskovat olivat lähteneet koteihinsa täällä pidetystä kokouksesta, sain puhelinsoiton naiselta, joka on kesäasukkaana täällä Hartolassa. Heti puhelun alussa hän kuvaili tilannettaan, että hän on saanut kahdelta lääkäriltä kotipaikkakunnallaan eri diagnoosit siitä, mitä hän sairastaa. Sitten hän kysyi, että koska minä voin tulla sinun vastaanotollesi. Kysyin häneltä, että soititko nyt vahingossa väärään numeroon. Hän sanoi, että en, kyllä minä soitan sinulle Jari ihan tarkoituksella. Sitten selvisi, että kokouksessa oli ollut päivällä, joku hänen tuttavansa, joka on uskossa. Tuttava oli kertonut hänelle, että siellä kokouksessa rukoillaan sairaiden puolesta. Niin hän sitten tuli miehensä kanssa. Nainen halusi, että rukoilen, että kumpi diagnoosi on oikea. Sanoin, että ei sillä ole väliä, rukoillaan mieluummin, että Herra sinut parantaa. Siihen hän totesi, että se kuulostaakin paremmalta mitä hän itse on ajatellut. Hänen miehensä istui ikään kuin puoli nukuksissa hänen vieressään, kun rukoilin uskonrukouksen. Rukouksen jälkeen otin raamatun ja luin heille uudestisyntymisestä muutaman jakeen ja kehotin heitä antamaan elämänsä kokonaan Jeesukselle. Mies oli yhä puoli nukuksissa. Yht'äkkiä hän sanoi, että hän tarvitsisi lasin vettä. Sanoin, että mennään tästä kokoustilasta tuonne taloon sisälle, niin saat sieltä vettä. Veden juotuaan häneen tuli elämää. Hän alkoi kyselemään minulta neuvoja, joihinkin korjauksiin, mitä hän oli suunnitellut tehdä heidän mökillään lähitulevaisuudessa. Saatoin heidät heidän autolleen, kun he olivat lähdössä. Samassa kun auton perä lähti etenemään pihasta poispäin, laskeutui ylleni valtava ilo. Jäin pitkäksi aikaa ihmettelemään, että mitä kaikkea oikein hengen maailmassa tapahtui.

Kiitän Herraa siitä, että joku päivän kokouksesta kotiin mennyt oli saanut armon todistaa pariskunnalle.

Elokuun loppupuolella olin kahdeksan uskovan ryhmän mukana Liettuassa. Veimme sinne(osa myös Eestiin ja Latviaan) peräkärrylastillisen ruokaa ja vaatteita sekä hengellistä materiaalia. Mennen tullen olimme yötä Riikan lähellä Latviassa. Menomatkalla, kun saavuimme majapaikan pihaan oli siinä kaksi paikallista noin viisitoista vuotiasta tyttöä kuluttamassa aikaansa. Aloin puhumaan heille Jeesuksesta. He kuuntelivat hyvin kiinnostuneina. Harmittelin, kun mukana ei ollut latvian tai englannin kielellä traktaatteja. Avasin salkkuni ja rupesin tutkimaan, että mitä voisin heille jakaa, niin huomasinkin, että salkkuuni oli edellisiltä matkoilta jäänyt kaksi englanninkileistä traktaattia. Ne olivat jo vähän rypistyneet siellä, mutta olivat kuitenkin luettavissa. Tytöt jäivät niitä onnellisina tutkimaan, kun lähdin toisten perässä sisälle majapaikkaan.

Seuraavana päivänä tapasimme, jossain Latvian ja Liettuan rajamailla kaksi suomalaismiestä, jotka olivat palaamassa Liettuasta Suomeen. Johdatuin heidän kanssaan samaan pöytään syömään hampurilaistani. Lopulta toisen uteliaisuus heräsi ja hän alkoi kyselemään, että mitä sinä oikein teet täällä. Vastasin, että meitä on ryhmä, joka on matkalla Liettuaan viemään avustusta ja evankelioimaan siellä. Sitten puhe kääntyi työn motiiviin ja selitin heille, että olemme vastaanottaneet Jeesuksen elämämme Herraksi ja sitä hyvyyttä, jota Hän on meitä kohtaan osoittanut saamme jakaa eteenpäin. Lopuksi toinen heistä kysyi yllättäen, että antaako Jeesus todella rauhan. Vastasin, että varmasti. Kysymyksestä ymmärsin, että hän on sisäistänyt jotakin siitä, mitä on Jumalan valtakunta. Annoin heille kotisivujeni osoitteen ja pyysin heitä erityisesti kuuntelamaan sieltä todistukseni uskoon tulostani. Toivotin heille siunattua kotimatkaa ja jäin sisimmässäni huokailemaan, että hekin löytäisivät.

Perillä Vilnassa meitä oli vastassa paikallisen messiaanisen seurakunnan johtaja. Hän oli meitä odottamassa paikallisen helluntaiseurakunnan pihassa. Meidän majoituksemme oli järjestetty pääosin sinne, koska messiaanisella seurakunnalla on vain vuokratilat kokoustoimintaa varten. Veimme tavarat sisälle ja sitten oli aika lähteä evankelioimaan. Jakaannuimme kolmeksi ryhmäksi, jolla jokaisella oli oma tulkki. Meidän ryhmän tulkki oli paikallinen veli, joka käänsi englannista liettuaksi tai venäjäksi tarpeen mukaan. Vanhempi väki Liettuassa puhuu venäjää ja nuorempi liettuan kieltä.

Paikallisen messiaanisen seurakunnan uskovat olivat hankkineet meille osoitteita, joihin meidän oli määrä mennä. Välillä osoitteen löytäminen oli tosi vaikeaa, koska osoitejärjestelmä on jäänne kommunismin valtakaudelta. Osoitteiden etsimisessä oli kuitenkin se siunaus, että niitä etsiessä tapasimme monia ihmisiä, joille jaoimme traktaatteja ja vaihdoimme muutaman sanan joidenkin kanssa. Tapasimme erään talon pihasta uskovan, jolle annoimme jonkin verran evankelioimismateriaalia. Osoitteet olivat isoissa kerrostaloissa. Moni talo oli noin kymmenkerroksinen ja jopa 200 metriä pitkä. Siinä tunsi itsensä tosi pieneksi, niissä asuvan ihmismäärän keskellä.

Meillä oli varattuna jokaista osoitetta varten muovikassillinen elintarvikkeita lahjaksi.

Jotkut eivät uskaltaneet aukaista oveaan ollenkaan, vaan puhuivat oven läpi. Jotkut aukaisivat oven vain raolleen. Sitten oli niitä koteja, joihin meidät pyydettiin sisälle saakka ja tuomamme ruokakassi otettiin ilolla vastaan. Yhdessä kodissa meitä vastassa oli keski-ikäinen nainen. Hän oli ollut juutalaisen kanssa naimissa, ilmeisesti hän oli leski. Hän itse oli katolilainen, syntyisin Puolasta. Sanoin hänelle, että se tieto mikä minulla on esi-isistäni äidin puolelta on se, että hekin ovat mahdollisesti olleet Puolasta lähtöisin. Tämä tieto lisäsi hänen kiinnostustaan meitä kohtaan. Sitten aloimme pikkuhiljaa puhumaan hänelle Jeesuksesta. Kun hän oli vähän aikaa kuunnellut todistustamme, sanoi hän meille: "Minä vastaanotin Jeesuksen silloin, kun kävin ensimmäisen kerran katolisessa kirkossa ehtoollisella viidentoista ikäisenä."

Pistin silmät kiinni ja huokasin Herran puoleen, että mitä minä tuolle naiselle sanon seuraavaksi. Pyhä Henki toi voimakkaasti esiin Sanan: "Jumalan valtakunta ei ole syömistä, eikä juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä." Sanoin tuon sanan hänelle, samalla hänen sisimpänsä avautui vastaanottamaan lisää Jumalan Sanaa. Noin viidentoista minuutin kuluttua hän oli valmis vastaanottamaan Jeesuksen elämänsä Herraksi.

Eräässä toisessa kodissa oli sisällä paljon ihmisiä, koska siellä tehtiin jotain sisäremonttia. Poravasarat pitivät hirveää ääntä. Mitä ilmeisimmin talon emäntä, ohjasi meidät sivuhuoneeseen. Sinne tuli hänen mukanaan hänen tyttärensä lapsensa kanssa. Aloimme metelistä huolimatta puhua heille Jeesuksesta. Pian tytär lapsensa kanssa halusi lähteä, mutta emäntä jatkoi kiinnostuneena kertomuksen kuuntelemista siitä, että Jeesus on Messias. Hän ei väittänyt missään kohdassa vastaan. Pian hän oli valmis syntisen rukoukseen. Siellä poravasaroiden metelin keskellä minä huusin syntisen rukousta tulkin korvaan englanniksi ja tulkki huusi sitä eteenpäin naisen korvaan. Oli ihana nähdä, kuinka ilo laskeutui hänen elämäänsä, vaikka ulkoinen meteli oli mieletön.

Myös muulle kahdella ryhmälle Herra avasi ovia viedä evankeliumia eteenpäin. Mutta sovimme, että tällä kertaa minä kirjoitan kokemuksistani Balttiassa, koska aikaisempien kirjeiden liitteinä on ollut heidän kertomuksiaan näiltä matkoilta.

Kun saavuimme majapaikkamme aulaan, oli siellä minua vastassa nuori mies, joka puhui melko hyvää englantia. Hän sanoi minulle, että varaamme sinulle sunnuntain kokoukseen parikymmentä minuuttia aikaa puhua. Olin vähän ihmeissäni, että mistä hän tiesi, että kuka minä olin. Toki otin kutsun vastaan. Sitten kysyin häneltä, että onko seurakunnassanne vaatteiden tarvetta. Hän sanoi, että on. Suurimmassa perheessä heidän seurakunnassaan on 16 lasta. Niin haimme hänelle peräkärrystä vaatesäkkejä edelleen jaettavaksi.

Seuraava päivä oli sapatti ja messiaaninen seurakunta oli lähettänyt meille Suomeen jo etukäteen pyynnön puhua tuon sapatin kokouksessa Taivaallisesta Jerusalemista. Niin laulujen jälkeen ensin paikalliset veljet puhuivat siitä aiheesta. Sovimme Juhani veljen kanssa, että hän puhuu siitä aiheesta vartin verran ja minä kolme varttia. Niin tuo aihe tuli siinä kokouksessa käytyä perusteellisesti läpi. Tulkkaus oli venäjäksi.

Jo ennen kokousta seurakunnan johtaja sanoi meille, että kokouksen jälkeen viemme teidät paikkaan, jota emme sano etukäteen. Aavistimme, että he haluavat viedä meidät II maailmansodan aikaisille muistomerkeille. Niin sitten saavuimme metsään, jossa lepää n.70 000 juutalaisen ruumiit ja jonkin verran muitakin saksalaisten surmaamia.

Seurakunnan johtaja pyysi meitä suomalaisia rukoilemaan erään muistomerkin äänellä. Kun minun vuoroni tuli sanoin, että minulla ei ole nyt rukousta, mutta kerron teille unen, jonka näin viime yönä. Unessa olin juutalaisten veljieni kanssa pienen bussin kanssa evankelioimassa jossain vieraassa maassa. Siinä unessa saavuimme pikku-bussillamme suuren kerrostalon pihaan, jossa alimman kerroksen ikkunat olivat niin suuria, että saatoimme nähdä niistä sisälle. Näky sisällä oli järkyttävä. Katosta riippui hirtettyjen vanhempien musliminaisten ruumiita. Lattia oli eri ikäisten muslimien ruumiita täynnä.

Karmean tilanteen nähtyämme, meille tuli ajatus mennä sisälle katsomaan mitä oikein on tapahtunut. Samassa Pyhä Henki puhui meille: "Jos menette sisälle, niin joudutte syyllisiksi, teidän on välittömästi paettava." Käänsimme pikku-bussin ympäri ja lähdimme pakoon. Ehdimme ajaa vain jonkin matkaa, kun meitä kohti alkoi tulitus. Luodit särkivät ikkunoita bussista. Jätimme bussin ja pakenimme jalan. Viimeinen kuva siinä unessa oli se, että ryömin yhdessä juutalaisten veljieni kanssa luotien alta pakoon. Siinä yhdessä ryömiessämme me kannustimme toisiamme menemään eteenpäin.

Unen kerrottuani, siellä muistomerkin äärellä, sanoin juutalaisille veljille jotain seuraavan kaltaista. "Olen pahoillani, mutta minun on kerrottava teille totuus. Tulevaisuus ei tule olemaan yhtään sen valoisampi, kuin mitä se on ollut silloin kun nämä ihmiset on teloitettu tässä metsässä, joiden muistomerkin äärellä me nyt olemme. Jumalan tuomio tulee kohtaamaan muslimimaailmaa ja meistä kristityistä ja juutalaista tehdään syylliset siihen. Ero toisen maailman sodan tapahtumiin verrattuna tulee olemaan se, että me molemmat yhdessä toisiamme tukien kohtaamme tuon vihan purkauksen/vainon." Kun olin lopettanut uneni kertomisen, alkoi juutalaisen seurakunnan johtaja puhumaan kertomusta, että noin kaksi viikkoa aikaisemmin hän oli tuonut muistomerkin äärelle, jonkun toisen kristittyjen ryhmän. Ryhmästä joku oli kertonut samankaltaisen sanoman muslimimaailman tuomiosta ja kristittyjen ja juutalaisten yhteisestä syyllistämisestä sen johdosta. Se mitä hän sanoi kasvatti ainakin minun uskoani siihen, kuinka tarkasti Jumala puhuu meille.

Seuraavana päivänä oli sitten vuorossa se kahdenkymmenen minuutin puhe siellä helluntaiseurakunnassa. Seurakunta on Vilnan suurin protestanttinen seurakunta. Kokouksessa oli ehkä 500 ihmistä, paljon nuoria, miehiä ja naisia suurin piirtein saman verran. Puhuin heille sielujen voittamisen tärkeydestä ja voitelun merkityksestä siinä työssä. Kokouksessa oli monia puheenvuoroja. Seurakunnan johtaja piti voimakkaan puheen lihan kuolemisen tärkeydestä. Hän sanoi, että he vanhimmat saavat seurakuntalaisilta paljon kirjallisia rukouspyyntöjä. Liian usein rukousaiheena on jokin ajallinen tarve. Hyvin harvoin on sellaisia pyyntöjä, joissa pyydettäisiin vanhimpia rukoilemaan jonkun uskovan puolesta, että hän kuolisi itselleen ja tälle maailmalle, jotta Jumala voisi häntä käyttää niin sielujen voittamisessa, kuin muussakin hengellisessä työssä.

Kokouksen jälkeen meidät kutsuttiin vielä ruokailemaan talon pohjakerrokseen.

Kysyin siellä pöydässä istuessamme seurakunnan johtajalta, että saarnaatteko te täällä Liettuassa ihmisille suoraan, että Katolinen kirkko on antikristillinen epäjumalanpalvelus järjestelmä. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja vastasi; totta kai me niin opetamme. Sitten kerroin hänelle tilanteesta mikä meillä ekumeenisessa Suomessa vallitsee. Helluntalaiset(ym.protestantit) tekevät yhteistyötä Katolisen kirkon kanssa. Hän oli kauhistunut kuulemastaan.

Sitten oli aika lähteä paluumatkalle. Pysähdyimme matkan varrella jossain huoltoasemalla. Katselin pihassa erästä autoa, jonka rekisterikilvissä oli kirjaimet GB. Ajattelin, että nuo ihmiset ovat varmaan Isosta-Britanniasta. Menin keskustelemaan heidän kanssaan. Ilmeni, että he olivat kihlapari, mies Ukrainasta ja nainen Eestistä. He sanoivat olevansa aikeissa mennä pian naimisiin. Sanoin heille, että älkää perustako perhettä ilman Jeesusta. Silloin mies tunnusti olevansa uskovan perheen lapsi, mutta kulkeneensa vähän etäällä Jeesuksesta elämäänsä eteenpäin. Hain heille autostamme Uuden Testamentin ja kehotin heitä lähtemään seuraamaan Jeesusta koko sydämestään.

Palasimme Riikaan samaan yöpaikkaan, jossa olimme menomatkalla yöpyneet. Olin jo hieman väsynyt useamman päivän aherruksesta ja ajattelin ottaa pienet nokoset illan suussa ja lähteä sitten vielä katsomaan paikallista kylää. Juuri kun sain itseni oikaistuksi sängylle, tuli Pirkko-sisko ovelle innoissaan ilmoittamaan: "Jari, piha on täynnä nuoria, tule saarnaamaan heille Kristusta" Niin sitten toinen tulkeistamme tuli avuksi ja saimme pitää paikallisille nuorille evankeliointi kokouksen.

Tätä työtä on ryhmä menossa taas jatkamaan marraskuun puolivälissä.

Syyskuun olin itse sivussa julistustyöstä. Tuona aikana täällä Hartolassa ehti käydä paljon uskovia. Sain pitää vieraanani muutaman päivän lähetyssaarnaaja Robert Curry nimistä veljeä. Hän on 73-vuotias veli, joka on tehnyt lähetystyötä 22-vuoden iästä lähtien. Hän on palvellut meitä suomalaisia jo noin neljännes vuosisadan. Pyydän muistamaan häntä rukouksin. Hän on soittanut minulle käyntinsä jälkeen muutaman kerran ja kysynyt, että miten voit, miten perheesi voi ja miten jaksat Valtakunnan työtä tehdä. Lopuksi hän aina kertoo millaisia asioita hän on meidän puolesta rukoillut. Ennen kuin hän lopettaa puhelun, hän lupaa jatkaa rukoilemista, minun ja perheeni sekä työtoverieni puolesta.

Hänen soittonsa muistuttaa siitä, miten meidän tulee kannustaa toinen toistamme menemään eteenpäin tällä elämän tiellä.

Lokakuussa oli sitten aika jatkaa työtä Israelissa. Olin siellä vaimoni ja muutaman uskon ystävän kanssa evankelioimassa arabikyliä kymmenen päivän ajan.

Kun saavuimme Israeliin oli varhainen lauantain aamuyö. Pian havaitsimme, että sapatin vuoksi eivät kulje normaalit bussit, eikä taksit. Muutama taksi oli paikalla, mutta ne olisivat ottaneet 250 dollaria, jos olisivat vienet minut ja vaimoni, sekä uskon sisaremme Marjaanan ja hänen tyttärensä Tiberiaaseen. Kävin jo välillä selvittämässä vuokra-autojen saatavuutta. Sitten näin aulassa miehen, jolla oli jonkun bussifirman kyltti rinnassaan, keskustelevan jonkun naisen kanssa. Menin heidän luokseen ja pyysin anteeksi, että häiritsen heidän keskusteluaan. Mies totesi ykskantaan, että ei mitään häiriötä, minulla on samat uutiset sinulle, niin kuin tälle naiselle, että bussit eivät kulje sapatin vuoksi. Sitten nainen alkoi keskustelemaan kanssani ja ilmeni, että hän on amerikkalainen lähetystyöntekijä ja on matkalla kibbutsiin, joka sijaitsee Tiberiaasta katsottuna Genesaretin järven toisella puolella. Pian totesimme, että me olemme matkalla samaan suuntaan. Hän kehotti minua vuokraamaan auton, josta hän lupasi maksaa oman osuutensa kunhan pääsee perille kibbutsiin. Olin matkustanut koko yön, mutta yht'äkkiä havahduin, että en ollut väsynyt lainkaan. Niin sitten sain puhua monta tuntia englantia henkilön kanssa, joka puhuu sitä äidinkielenään. Veimme hänet sellaiseen kibbutsiin, jonka olemassa olosta minäkään en ennestään tiennyt mitään. Kibbutsi oli mielenkiintoinen. Siellä on jonkin verran majoitustoimintaa. Sen lisäksi he tekevät aktiivista evankeliointityötä juutalaisten parissa. Sinä viikonloppuna he olivat pakanneet valtavat määrän evankelioimismateriaaleja kirjekuoriin, jotka he sitten sapatin jälkeen olivat viemässä postiin. Ne olivat menossa jollekin tietylle asuinalueelle, joka sillä kertaa oli evankelioinnin kohteena. Lupasin toimittaa heille jatkossa venäjä/heprea raamattuja jos heille tulee sellainen alue työn alle, jossa asuu paljon Venäjältä tulleita juutalaisia. Joten koin tämänkin amerikkalaisen lähetystyöntekijän kohtaamisen Herran johdatukseksi.

Vastaanotto arabien keskuudessa oli pääsääntöisesti myönteinen. Israelissa olo aikanamme ehdimme tehdä työtä noin kymmenessä kylässä. Saimme taas Nasaretissa olevasta Lähetysjärjestöstä materiaalia. Hyvin värikkäitä ja modernisti suunniteltuja traktaatteja sekä Uusia Testamentteja.

Aloitimme kampanjan Nasaretista ja jatkoimme sitten Kaanan kylässä. Jo tuona ensimmäisenä päivänä pääsimme monien kanssa keskustelemaan. Kaanassa menin viemään traktaatteja eräällä takapihalla istuville ihmisille. He pyysivät minut juomaan kanssaan arabialaista kahvia. Talon isäntä osasi melko hyvää englantia. Hän kertoi minulle, että hän ja hänen perheensä ovat kreikkalaisortodokseja. Hän kertoi, että Kaanassa on noin 3000 arabia, jotka eivät ole muslimeja. Kreikkalaisortodoksien lisäksi siellä on fransiskaaneja ja protestantteja. Mies kertoi minulle käyvänsä noin viiden vuoden välein oman ryhmänsä kirkossa. Sanoin hänelle, että Kristuksen seuraaminen merkitsee koko elämää, ei vain jotain harvoin tapahtuvaa osallistumista uskonnolliseen toimintaan.

Seuraavana päivänä lähdimme Kari-veljen kanssa kahdestaan liikkeelle. Tavoitteenamme oli päästä sisälle Tulkarmin kaupunkiin. Se on palestiinalaisaluetta, joka on eristetty turva-aidalla. Valtatieltä sinne on opastus, mutta sitten kun pitäisi kääntyä liittymästä, ei liittymää ole olemassakaan. Lähdimme sitten etsimään mahdollista muuta reittiä. Samalla evankelioimme Israelin puolella aitaa olevia kyliä. Johdatuimme korkealle kukkulalle, jolta saatoimme , jopa nähdä kaupunkiin sisään turva-aidan yli. Kukkulalla pysähdyimme rukoilemaan Tulkarmin asukkaiden puolesta.

Kukkulalta laskeuduimme laaksoon, jossa oli iso arabikylä. Aloimme jakaa materiaalia veljen kanssa. Jonkun verran avautui myös keskusteluja ihmisten kanssa. Sain omat materiaalini jaettua vähän aikaisemmin ja tulin auton luo odottamaan, että Kari veli tulee avaamaan auton ovet, että saan lisää materiaalia. Siinä odottaessani havahduin siihen, että minua kohti kävelee neljä isoa miestä. He kaikki olivat pukeutuneet lähes kokonaan valkoisiin asuihin. Asuista arvasin, että nyt koko moskeijan johto on tulossa. Odotin, että reaktio on negatiivinen, mutta joukon johtaja tervehti minua kädestä ja otti samalla taskustaan öljypullon, josta hän siveli hyvän hajuista öljyä käteeni ja sanoi: "You are a good man"(olet hyvä mies). Sitten Karikin saapui ja mies teki saman rituaalin hänen käteensä. Sitten mies sanoi, että hän hakee teille vettä läheisestä talosta. Niin hän sitten saapui parin litran muovipullon ja yhden mukin kanssa. Kari empi, että uskaltaako hän juoda vettä. Minä sanoin hänelle, että jos haluamme evankeliumin menevän perille tässä kylässä, niin meidän on juotava kummankin ainakin yksi mukillinen. Niin sitten otimme mukillisen kumpikin. Miehet jättivät meille koko vesipullon ja mukin ja lähtivät jatkamaan matkaansa. Kun lähdimme kylästä, niin Kari tyhjensi pullosta veden tien laitaan ja samalla julisti evankeliumille voittoa siinä kylässä.

Oli näiden miesten motiivi mikä tahansa, niin koimme sen etuoikeudeksemme, että saimme todistaa heillekin ja jättää traktaatteja ja Uusia Testamentteja.

Niin sitten se päivä kuluikin niissä Tulkarmin ympärillä olevissa kylissä.

Ryhmämme vaihteli hieman päivittäin. Useimpina päivinä minun ja vaimoni ja Karin lisäksi olivat Marjaana- ja Inkeri sisar meidän mukanamme evankelioimassa. He ovat sisaret, joita Herra on jo alkanut irrottamaan enemmän evankeliumin työhön. Pyydän muistamaan heitä ja myös Kari-veljeä rukouksin, että he pääsevät enemmän toteuttamaan kutsumustaan.

Yhtenä päivänä mukaamme ryhmään tuli myös sveitsiläinen sisar. Jerusalemissa, joku oli antanut hänelle majapaikkamme puhelinnumeron. Hän on uskova, joka kiertää evankelioimassa ja auttamassa uskovia monissa maissa. Hän palasi vielä pariksi päiväksi ennen kotimatkaansa Jerusalemiin. Annoimme hänelle arabian- ja heprean kielistä evankeliointi materiaalia noita päiviä varten. Koimme hänen ilmestymisensä Tiberiaaseen Herran ajoitukseksi. On ihana nähdä kuinka siitä muodostuu kokonaisuus, kun Herra lähettää Israeliin evankeliumin eteenpäin viejiä paikallisten uskovien lisäksi monista maista.

Yhtenä päivänä olimme evankelioimassa Taaborin vuoren ympäristössä olevissa kylissä.

Saimme kierrettyä erään kylän läpi ja jaettua materiaalimme. Poismenotien varressa oli pieni moskeija. Pysähdyimme vielä evankelioimaan sen lähistöllä olevia ihmisiä.

Yhtäkkiä näin valkopukuisen miehen lähestyvän moskeijan suunnasta. Ajattelin että vastaanotto on samankaltainen, kuin mistä kerroin aikaisemmin. Lähdin kävelemään häntä vastaan. Kun tulin lähemmäksi huomasin, että hänellä on kamera kädessä. Nostin käteni hienoon tervehdykseen kuvanoton ajaksi. Sitten hän tuli vielä lähemmäksi ja alkoi puhua melko selvällä englannin kielellä, että hän toivoo, että menette tästä kylästä muualle, ettekä tule tänne enää uudelleen. Meillä ei ollut mitään ongelmaa poistua, koska olimme jo evankelioineet sen kylän.

Samana päivänä tapasimme eräässä kylässä arabimiehen, joka istui tuolissaan pienen kaupan edustalla. Vein hänelle traktaatin ja Uuden Testamentin. Hän osasi vähän englantia. Aikansa Uutta Testamenttia tutkittuaan, hän kysyi minulta, että missä on ensimmäinen osa. En heti ymmärtänyt hänen kysymystään, mutta pian minulle valkeni, että hän tarkoittaa Vanhaa Testamenttia. Sanoin hänelle, että olen pahoillani sen vuoksi, että minulla ei ole nyt kokoraamattuja mukana. Kehotin häntä lukemaan ensin Uuden Testamentin, niin kyllä se sitten järjestyy hänelle Vanhakin jostakin.

Eräässä pienessä kylässä tapasimme miehen rakennustyömaalta. Hän kertoi olleensa 10 vuotta Tanskassa ja käyneensä kristillisessä seurakunnassa siellä. Jossain kokouksessa hän oli parantunut, kun joku oli saanut Herralta tiedonsanan hänen jalassaan olevasta sairaudesta. Hän tiesi esim. mitä on kielillä puhuminen. Rukoilimme hänen puolestaan, että hän sisäistäisi asiat ja voisi olla Kristuksen todistaja siinä kylässä.

Eräässä kylässä kohtasimme beduiinimiehen, joka oli vaimonsa kanssa poimimassa oliiveja. Hän osasi vain vähän englantia. Rukoilimme siellä puun alla hänen ja koko hänen perheensä puolesta. Kun lopetimme rukouksen, teki mies ristinmerkin. Siitä tajusin, että hän ei ole muslimi. Jäimme rukoilemaan, että hän lukisi materiaalit, joita hänelle jätimme. Samassa kylässä meidät kutsuttiin Karin kanssa kahville erääseen muslimi perheeseen. Nuori mies keskusteli meidän kanssamme innokkaasti. Aina kun tuli vaikeita englannin sanoja, joita hän ei ymmärtänyt hän soitti sisarelleen, joka osasi hyvää englantia. Hän laittoi puhelimesta kaiuttimen päälle ja näin tulkkaus toimi. Lopulta hänen sisarensa kysyi meiltä, että oletteko te lähetyssaarnaajia. Vastasimme olevamme. Sitten kysyimme mieheltä, että missä sinun sisaresi on. Ilmeni, että hän on opiskelemassa Haiffassa psykologiaa. Joten sen keskustelu tulkkaus kiersi Haiffan kautta siinä pöydässä.

Keskustelun päätyttyä mies vei meidät tutustumaan oliiviöljypuristamoon. Puristamon henkilökunnalla oli siesta aika ja he söivät eväitään pienen pöydän äärellä. Tuoleja ei ollut kaikille, mutta pian he vapauttivat meille tuolit ja pyysivät syömään kanssaan.

Osa otti evankeliointi materiaalit kiitollisesti vastaan. Osa ei suostunut ottamaan niitä lainkaan. Lopuksi ostin heiltä kaksi litraa juuri puristettua oliiviöljyä.

Ryhmämme kävi pariinkin otteeseen Jerikon ympäristössä. Siellä sain vaimoni kanssa kutsun tulla juomaan teetä erään talon sisäpihalle. Pihalla oli paljon lapsia ja naisia. Lapset ympäröivät meidät ja katselivat uteliaina. Ilmeisesti heidän luonaan ei käy kovin usein ulkomaalaisia. Lähdimme jatkamaan matkaa ja jäimme rukoilemaan, että hekin lukisivat saamansa materiaalit.

Loppupäässä kampanjaa palasimme takaisin Nasarettiin. Sisaret olivat jättäneen traktaatin kadun vieressä olevalle kerjäläiselle. Lähellä olevat poliisit tulivat katsomaan, että mitä ne ulkomaalaiset oikein kerjäläiselle antoivat. Marjaana antoi heille omat kappaleet. Minä ja Kari olimme pienessä kahvilassa, jonka pöydät olivat ulkona sisäpihalla. Poliisit ilmestyivät sinne myös kahville traktaatit kädessään. Kari alkoi tenttaamaan toiselta poliisilta, että mikä oikein on se sanoma, mikä niissä lukee. Poliisi alkoi kääntää traktaattia arabiasta englanniksi. Lopulta Kari keskeytti hänet ja sanoi, että minä kerron sinulle sen sanoman. Vasta silloin he ymmärsivät, että me olemme samaa joukkoa niiden kanssa joilta he traktaatit saivat. Annoimme poliiseille traktaattien lisäksi vielä Uudet Testamentit kummallekin. Samalla kun he joivat kahvia, he lukivat ensin traktaatin ja sitten he siirtyivät Uuteen testamenttiin. Kun me lähdimme kahvilasta, jäivät he sinne edelleen lukemaan saamaansa materiaalia.

Jos kaiken kirjoittaisi mitä saimme kokea tuon kymmenen päivän aikana, niin siitä tulisi paljon liuskoja. Kaikesta haluan omasta ja toisten puolesta sanoa, että kiitos Herralle, että saimme etuoikeuden osallistua hänen työhönsä. Olemme kiitolliset myöskin kaikista rukouksista ja tuesta, joiden kautta sinne meneminen tuli mahdolliseksi.

Kuninkaan Lähetys r.y:n kautta olemme auttaneet Israelissa myös suomalaista sisarta, joka on oli lokakuun aikana pakkaamassa raamattulähetyksiä siellä. Olimme alkuaan ajatelleet, että hän voisi siirtyä marraskuun alkupuolen jälkeen palvelemaan evankeliointi työssä siellä tavalla tai toisella, koska hän on palava sielujen voittaja. Hän puhuu hepreaa, joten siltäkin osin hänellä on hyvät edellytykset toimia siellä. Mutta hän saikin vain kuukauden viisumin. Minulle on kantautunut tietoja myös monien muiden kohdalla viisumin saannin vaikeutumisesta sinne. Joten pyydän muistamaan tätä viisumiasiaa edelleen Herran edessä.

Viime kuukausien aikan olemme tässä kirjeessä kerrotun Liettuan matkan ja Israelissa tapahtuvan työn lisäksi auttaneen veljeä, joka tekee evankeliointi matkoja Venäjälle ja Viroon. Hänen kohteinaan ovat lähinnä vankilat.

Kotimaan evankelioinnissa olemme tukeneet useampaa henkilöä. Intian työhön osoitetut varat olemme toimittaneet sinne paikalliselle veljelle, joka on suomalaisen naisen kanssa naimisissa. Suunniteltu Intian matka minun ja toisen veljen osalta on edelleen rukouksen alla. Ensimmäinen mahdollisuus mennä on tämän vuoden lopulla.

Köyhien auttamisen osalta olemme edelleen tukeneet yksinhuoltajia, erästä evankelistaa, joka on sairastanut. Samoin varoja käytetty jonkin verran edelleen myös vähävaraisille suunnatun ruoanjakelun kuluihin.

Yhdistyksen hallitus kokoontui syyskuussa. Työn kohteet päätettiin pitää ennallaan. Nimikkeiden sisältöä vähän tarkennettiin. Israelissa tapahtuva työ sisältää kaikkien siellä olevien väestöryhmien tavoittamisen Kristukselle, jopa tarvittaessa siellä vierailevien evankelioimisen.

Haluamme jatkossa käyttää ilmaisua arabi/muslimityö. Tällä täsmennyksellä haluamme ilmaista sen, että kaikki arabit eivät ole muslimeja. Ja myös toisin päin, että kaikki muslimit eivät ole arabeja. Haluamme tavoittaa heitä evankeliumilla. Tämän kirjeen aikajakson suurin yksittäinen kuluerä oli lokakuussa toteutettu evankeliointi ym. työ Israelissa. Sen kuluja tasoitamme jonkun verran myös marraskuun puolelle.

Pyrimme jatkamaan työtä Israelissa edelleen, kunhan viisumikysymykset ym. asiat taas selviävät. Jätän rukousaiheen; nyt arabikyliin kylvetyn Sanan siemenen, että se itäisi ja kantaisi parannuksen soveliasta hedelmää. Samalla pyydän muistamaan rukouksin tämän työn jatkomahdollisuuksia.

Kahdeksan hengen ryhmä avustuskuorman kanssa on tätä kirjoitettaessa matkalla Liettuaan, Vilnaan jatkamaan työtä, josta edellä on kirjoitettu.

Oman työni osalta kuluja muodostuu edelleen, internetissä olevasta palvelimesta ja sen ylläpidosta, nettiyhteydestä, matkoista, puheluista, materiaaleista ja niiden postittamisesta ym. . Viime aikoina olen lisännyt rukousta sen puolesta, että vaimonikin voisi jäädä ajallisesta työstä pois tekemään Herran työtä, jotta voisimme saada enemmän aikaan Hänen elovainiollaan.

Venäjän työhön tutkimme mahdollisuutta koota sinne aivan uusi ryhmä, joka voisi käydä siellä säännöllisin väliajoin. Olen löytänyt siihen jo veljen, jolla on auto, johon sopii 8 henkeä, sekä pari muuta ryhmäläistä.

Tämä kirje ei sisällä Sanan opetusta, enemmänkin kertomuksia sen käytäntöön laitosta. Opetusta voit saada kotisivultani. Opetusta voit kuunnella sieltä raamattutuntien muodossa. Raamattutunteja voit kuunnella sieltä suoraan tai polttamalla niitä cd:lle. Jos sinulla on cd-soitin, mutta ei ole tietokonetta, voit pyytää jotain lähelläsi asuvaa uskovaa polttamaan sinulle saarnoja cd:lle. Uudemmilla cd-soittimilla voi kuunnella sellaisia cd:tä, joihin on kopioitu useampi saarna(12–70). Vanhemmilla vain sellaisia, joissa on yksi saarna per cd. Jos näilläkään ohjeilla ei onnistu, niin sitten voit pyytää minua tekemään sinulle perinteisiä kasetteja. Kaikista saarnoista ei ole kuitenkaan olemassa master-kasettia.

Kotisivujeni osoite on: www.jaritasanen.com sähköpostini: jari (AT) tasanen.com

Myös Kuninkaan Käsky-kirjaa on edelleen saatavilla. Varastossa on venäjä/heprea Uusia Testamentteja ja Vanhoja Testamentteja. Samoin löytyy paljon traktaatteja myös puolan- ja romanian kielellä. Myös monella muulla kielellä on pienempiä määriä saatavilla materiaalia. Otan kokousmatkoillani vastaan myös vaatesäkkejä. Vaatteiden tulee olla putaita ja ehjiä. Ne me toimitamme edelleen balttiaan tai Venäjälle. Jaamme niistä myös kotimaahan, kun tarvetta ilmenee.

Jos haluat liittyä Kuninkaan Lähetys r.y:n kannattajajäseneksi, niin maksa jäsenmaksu oheisessa pankkisiirrossa olevalle tilille. Jäsenmaksu on minimissään 10 euroa/vuosi ja maksimissaan jäsenen itsensä vapaaehtoisesti valitsema summa. Merkitse tiedonantoja kohtaan nimesi ja osoitteesi. Jos se ei onnistu, niin lähetä osoitteesi postissa tai sähköisesti meille. Emme voi pitää yhteyttä osoitteettomiin jäseniin. Emme lähetä yhdistyksen postia sähköpostina. Kannattajajäseneksi liittyneille lähetämme tukemiemme kohteiden viitteet, sekä postia noin kolmen kuukauden välein.

Toimitamme pyydettäessä myös yhdistyksen säännöt.

Siunausta tv veli Jari Tasanen

"Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! Sen tähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa" (1 Kor. 15:57,58)